Sozializing Mode, In-Between Mode & Zen Mode

sozializing_in-between_zen

Aiemmin kirjoittelin Robert Zajoncin sosiaalisista torakkakokeista toisaalla. Zajoncin tulos oli lyhykäisyydessään seuraava: vähäistä pähkäilyä vaativa toiminta (so. juokseminen käytävällä) onnistui  torakoilta nopeammin, kun kaverit (so. toiset torakat) olivat katsomassa. Kun torakoiden piti pähkäillä ja funtsailla (piti osata kääntyä risteyksessä päästäkseen maaliin), yleisön läsnäolo hidasti torakkaa. Syvällistä pohdintaa vaativa ongelmanratkaisu ja oppiminen onnistuu siis paremmin yksin. Myöhemmin tätä on testailtu muilla eläimillä, myös ihmisillä, ja tulos on sama kaikilla. (Zajonc kyllä tunnisti myös sosiaalisen oppimisen ja matkimiseen liittyvän toiminnan, mutta ei saanut tästä selviä eroja tässä koeasetelmassa (ts. hän siis myös juoksutti torakoita pareittain).)

Tämä tematiikka jäi pyörimään takaraivoon: mitä asioita pitäisi tulevaisuudessakin tehdä yksin ilman sosiaalista “häiriötä” ja mitkä työt ovat luonteeltaan sosiaalisia? Pitäiskö tulevaisuudessa työn suunnittelu perustua jonkinlaiseen torakka-designiin? Zajoncin ja Switchtasking-softaidean pohjalta lähdin kehittelemään kuviota eri työmoodien tasoista. Työ siis on tässä työtä, johon liittyy vahvasti tietokoneiden ja netin käyttö.

Socializing Modessa liikutaan parvissa. Tämä toiminta on jutustelua, vapaata ideointia, seuraamista, uusien virikkeiden ja kiinnostavien uusien ihmisten hakua parvista, joihin itse kuuluu.

Zen Modessa työskennellään yksin. Tämä on työtä, joka vaatii tiukkaa pohtimista, keskittymistä ja älynystyröiden käyttöä.

Näiden välissä on yhteistyömoodi (In-Between Mode), jossa tehdään työtä yhdessä omien aktiivisten parvien “solmujen” kanssa (ks. “solmutyöskentely parvissa”). Tuija kirjoitti pari päivää sitten kommenteissa salakavalasta “solahtamisesta” moodista toiseen. Ajattelin, että syy ilmiöön voisi olla se, että  sosiaalisen ja yksilömoodin väliin sijoituu yhteistyön epämääräinen alue. Varsinkin nettipohjaisessa yhteistyössä parviseuraamisen ja yhteistyön raja on epäselvä ja alati muuttuva.

(Kuvion mahtava torakka on  Pearson Scott Foresmanin tekemä Public Commons -lisensoitu kuva Wikimedia Commonsista.)

Ohjelma switchtaskingin estämiseksi!

zen_and_socializing

Multitaskingin haitallisuuden ja puolitarkkaavaisuuden aiheuttaman euforian johdosta ideoin yksinkertaisen softan. Ohjelmalla käynnistetään helposti erilaisia moodeja tietokoneessa. Klikatessa “Zen Modea” käynnistyvät vain keskittymistä vaativaan työhön oleellisesti liittyvät ohjelmat (ja muut ohjelmat menevät pois päältä). Klikatessa “Socializing Modea” käynnistyvät kaikki sosiaalisen median härpäkkeet, RSS-ohjelmat, sähköposti-ilmoitukset, nettipuhelimet ja IM-ohjelmat. Myös taustakuva voisi muuttua moodin mukaan. Olisin todella kiinnostunut tällaisesta ohjelmasta. Tiedätkö, onko tällainen tai tämän kaltainen ohjelma jo olemassa?

Puolitarkkaavaisuus hivelee itsetuntoa

ibrainTiede-lehdessä (3/2009) oli kiinnostava juttu aivojen adaptoitumisesta tietotekniikkaa käytettäessä. The Myth of Multitasking -kirjan hengessä itseäni jäi erityisesti pohdituttamaan jutussa esitelty “jatkuvan puolitarkkaavaisuuden tila”. Tämä on siis mentaalinen tila, jossa ollaan koko ajan vain puoliksi läsnä toiminnassa ja samalla ollaan aktivoiduttu tarttumaan tai reagoimaan uusiin muualta tuleviin ärsykkeisiin (so. puhelu, RSS-feedi, sähköposti, mikrobloggaus, kollegan kysymys jne.). Huolestuttavinta asiassa on se, että jatkuvaan puolitarkkaavaisuuden tilaan voi jäädä koukkuun, koska se muun muassa ruokkii itsetuntoa ja omanarvontunnetta (vrt. esim. tunne, jos aloittamasi keskustelu ryöpsähtää innostavaksi debatiksi). Samalla se kuitenkin stressaa aivoja ja haittaa kykyämme pohtia syvällisesti asioita ja tehdä harkittuja päätöksiä.

Artikkelin kirjoittajat Gary Small ja Gigi Vorlan ovat kirjoittaneet aihepiiristä myös kirjan: iBrain — Surviving the Technological Alteration of the Modern Mind (2008). Pistin tilaukseen ja palaan asiaan myöhemmin.

Valhe, emävalhe, multitasking

myth_of_multitasking

Ostin ja luin eilen Dave Crenshawin kirjan The Myth of Multitasking. Kirjan pääpointti on se, että nykytyössä kaikki luulevat voivansa tehdä useaa asiaa samanaikaisesti, vaikka todellisuudessa kahden asian yhtäaikaa tekeminen on mahdotonta (multitasking = switchtasking). Ainakin itseäni kirpaisi totuus siitä, kuinka erilaiset ilmoitukset uusista sähköposteista, jaikuista tai RSS-syötteistä katkaisee työn. Työpaikalla huomaan itsekin keskeyttäväni työkaverien selvän keskittymisen omilla kysymyksilläni, jotka voisivat aivan hyvin odottaa hetken. Kiireen tuntu lisää kaikkien kiirettä.

Crenshawin kirjassa on myös käytännön vinkkejä (erityisesti johtotehtävissä toimiville) ihmisille siitä, kuinka katkaista switchtasking-kierre. Kirja on kirjoitettu Sokrateen dialogien hengessä ja se on lyhyt, mikä ei ole valitettavasti kaikkien amerikkalaisten yhden ajatuksen kirjojen hyve.

Memex, sosiaalisen median esihistoriaa

Lueskelin Vannevar Bushin As We May Think -artikkelia vuodelta 1945! Siinä ideoidaan aika hienosti nykypäivää:

Consider a future device for individual use, which is a sort of mechanized private file and library. It needs a name, and, to coin one at random, “memex” will do. A memex is a device in which an individual stores all his books, records, and communications, and which is mechanized so that it may be consulted with exceeding speed and flexibility. It is an enlarged intimate supplement to his memory.

Ihmiset voivat tallentaa Memexiin erilaisia asioiden ja tekstien välisiä yhteyksiä, tarkastella niitä myöhemmin uudelleen ja jakaa niitä toisilleen. Bloggaamisen ja Twitter-virran esiaste (?):

There is a new profession of trail blazers, those who find delight in the task of establishing useful trails through the enormous mass of the common record.

Holoptisen toiminnan esihistoriaa ja yksi Tutkimusparven toimintafilosofian lähtökohdista:

The inheritance from the master becomes, not only his additions to the world’s record, but for his disciples the entire scaffolding by which they were erected.