Voisiko olla niin, että mitä ulommas toiminnan kehillä mennään, sitä yksilökeskeisemmäksi ja itsepromotoivammaksi kommunikaatio muuttuu? Tämä ei tietenkään tarkoita, etteikö pyrkimyksiltään yksilökeskeisestä kommunikaatiosta olisi muillekin hyötyä – päinvastoin: sosiaalisen median avulla mahdollistuva parveilu ja löyhä, toimintaan velvoittamaton kommunikaatiotihku ovat radikaalisti yhteiskuntaa muokkaavan uuden, avoimen toimintamallin keskiössä.
Paradoksaalisesti yksin tapahtuva toiminta olisi yhteisökeskeisintä toimintaa. Tausta-ajatuksena tässä on se, että mikäli yksilö toimii yksin, toiminnan ensisijainen muutoskohde on yksilö itse – esimerkiksi oppimisen tai ajattelun kehittymisen kautta – mutta muutoksen vaikutukset kohdistuvat yhteisöön laajemmin.
Ks. aiemmat postaukset kuviosta: