Jos reaktiivinen maasto kesyttää ajattelun, tarvitaanko autenttiseen ajatteluun aina eristäytymistä? Onko autenttisuuden määrä suoraan suhteessa eristäytymisen pituuteen? Autenttisessa ajattelussa on tilaa luovalle prosessille, eikä muiden ajatukset ja mielipiteet pääse vaikuttamaan kuin alkulähtökohtiin (so. tietoihin ja ajatuksiin, jotka on omaksuttu ennen eristäytymistä). Autenttinen ajattelu tuntuu yksinäiseltä ja epävarmalta. Välillä se saattaa riemastuttaa ja välillä ahdistaa, koska ajattelija on yksin vastuussa kaikesta – niin oivalluksista kuin umpikujista.
Autenttinen ajattelu kumpuaa ajattelijasta itsestään. Se ei välttämättä ole niin omaperäistä tai innovatiivista kuin ajattelija itse haluaisi ajatella. Mutta onko niin, että vain tätä kautta on mahdollista tehdä todellisia löytöjä ja keksintöjä? Onko eristäytyminen ainoa väylä aidosti uusiin asioihin?
Netti- ja some-ympäristöissä elää sitkeässä legenda siitä, kuinka vapaa yhteiskehittely verkossa tuottaa uusia innovaatioita. En kuitenkaan keksi yhtään esimerkkiä tapauksesta, jossa suuri joukko ihmisiä olisi yhdessä keksinyt jotain poikkeuksellista. Ne muutamat esimerkit, joissa “joukkojen viisautta” on onnistuttu käyttämään, ovat perustuneet toisistaan eristäytyneiden yksilöiden tai yhteenhitsautuneiden pienryhmien ajatteluun ja kehittelyyn (Näinhän Surowieckinkin joukkojen viisauden ennakkoehdoissa asia määritellään: yksilöt eivät saa tietää toistensa vastauksia, jotta joukko olisi älykkäämpi kuin yksilö). Joukot tuntuvat olevan hyviä jakamaan jo kehitettyä, mutta yhteiskehittelykyky vaikuttaa pikemminkin puolivillaisten kompromissien tekemiseltä ja muodikkailta tuntuvien iskulauseiden lätisemiseltä. Vai tuleeko jollekulle mieleen vastaesimerkkiä?
Väite: sosiaalisesti vilkkaassa ympäristössä voi tapahtua vain inkrementaalista, jo keksityn pieneen paranteluun keskittyvää kehittelyä. Kaikki radikaalit ideat ja keksinnöt vaativat eristäytymistä ja autenttista ajattelua.
Me ihmiset olemme läpikotaisin sosiaalisia. Joskus on hyvä paeta omiin ajatuksiin, mutta eikös kaikki ajattelumme pohjaa johonkin vuorovaikutukseen? Yhtälailla tämä blogi ja nämä ajatukset kaipaavat peilauspinnaksi vuorovaikutusta muiden ihmisten kanssa. Eivätkä nämäkään ajatukset eristyksissä ja tyhjiössä ole syntyneet?
Heh.
Yritin etsiä netistä esimerkkejä joukkojen tekemistä innovaatioista ja keksinnöistä ihan vain vastaanväittämisen riemusta, mutta en onnistunut löytämään yhtään hyvää. Löysin lähinnä esimerkkejä siitä, miten joukkoja on käytetty arvottamaan keksintöjä tai auttamaan niiden kehittelyssä.
Joukkoistaminen on kuitenkin apuna keksijöille. Esim. Aarhusin yliopistossa ollaan kehittämässä kvanttitietokonetta. Tähän liittyy muuttujia, joita on todella vaikea pelkän tekoälyn avulla ratkaista. He keksivät kehittää mobiilipelin, joka toimii kvanttitietokoneen logiikalla. Pelaajat pelaavat peliä (vailla esiymmärrystä kvanttitietokoneista), reagoivat pelin haasteisiin ja pelaamalla tätä peliä yliopisto saa dataa kvanttitietokoneen rakentamista varten, kehittää omaa tekoälyään ja vähitellen on lähempänä kvanttitietokonetta. Eli joukot ratkaisevat ongelmaa olematta itse edes tietoisia siitä! Aika cool.
Jori: Cool ja tosiaan aika kaukana vielä yhteiskehittelystä (:
Janne: Nimenomaan, olemme läpikotaisin sosiaalisia ja juuri siksi, jos haluaa seisoa omilla jaloillaan muiden olkapäillä, täytyy välillä irtautua sosiaalisesta kanssakäymisestä. Huomaan, että esimerkiksi tämän blogin kommentit saavat minut usein jonkinlaiseen ylitilaan. Ne ohjaavat ajatteluani argumentoimaan omaa näkemystäni toisen näkökulmasta, enkä voi tehdä mitään muuta ennen kuin olen kirjoittanut kommentin. Toisinaan tämä voi olla hyvä asia, mutta toisinaan fataalia, jos oman ajatuksen itu on vasta aluillaan ja se kohtaa liian aikaisin vastakkaisen tai vain erilaisen mielipiteen. Tällöin tapahtuu omasta näkökulmasta luopuminen ja unohtaminen.
Näiden raapustusten päätarkoitus on ollut testata reaktiivisen (impulsiivisen ja vahvasti sosiaalisen) ja luovan (pitkäjänteisen ja autenttisen) ajattelun eroa. On kuitenkin totta, että kaikkien ei välttämättä edes tarvitse ajatella luovasti tai olla ajattelultaan autenttisia. Meitä on moneen junaan. Kuitenkin voi olla hyvä välillä miettiä, miten omaksutut toimintamallit, teknologia ja organisoituminen vaikuttaa ajatteluun…
Voisivatko esim. Wikipedia tai OpenSource-ohjelmistoprojektit, vaikka nyt esim. WordPress olla yhteiskehittelyä, jossa joukko ihmisiä keksii yhdessä uutta, tai ainakin osallistuu, toiset eristäytyneinä toiset sosiaalisempina, ponnistukseen, jonka tuloksena syntyy jotain, mitä kukaan ei olisi yksin saanut aikaan?
Oon näitä open source -juttuja miettinyt. Niissähän on usein ideana, että kuka tahansa saa kehittää, mitä tahansa, mutta joku hyväntahtoinen diktaattori päättää, mitkä asiat päättyvät lopputuotteeseen.
Toinen kysymys on sitten vielä se, mitä tällaisen jutun kehittäminen on. Mun mielestä ne ovat enemmän inkrementaalista parantelua kuin radikaalia muutosta hakevia. Monet open source -projektit tuntuvat olevan myös lähtökohdiltaan sellaisia, että on haluttu tehdä ilmainen/avoin versio jo olemassa olevasta ohjelmistosta tms…
Wikipedia itsessään on radikaali idea, mutta sekin on alunperin Walesin ja Sangerin kehitelmä. Isot joukot ovat tulleet sitten toteuttamaan tuota visiota…