Olen pohtinut soveltaen Daniel Kahnemanin hitaan ja nopean ajattelun ideaa, muuttaako jatkuvassa informaatiovirrassa eläminen ajatteluamme jonkinlaiseksi hätiköidyksi epäajatteluksi. Minusta tuntuu, että ainakin oma ajatteluni on muuttunut uutta luovasta ajattelusta enemmänkin erilaisten valmiiden mielipiteiden valitsemiseksi. Se ei ole välttämättä edes varsinaista mielipiteiden muodostamista vaan nopeaa, reaktionomaista mielipiteen valitsemista valmiiden vaihtoehtojen joukosta.
Voisiko olla niin, että informaatiokylläinen elämä ohjaa reaktiiviseen ajatteluun? Reaktiivisessa ajattelussa hankitaan asiaan liittyvä taustatieto hyvin lyhyessä ajassa, tehdään intuitioon ja omiin aiempiin uskomuksiin perustuva mielipiteen valinta ja viedään omia johtopäätöksiä tavalla tai toisella eteenpäin. Reaktiivinen ajattelu on siis muiden ajatusten nopeatempoista kuluttamista.
Esimerkki reaktiivisesta ajattelusta:
- virittäytyminen: silmäilen jostain tutkimuksesta tehtyä tiivistettyä uutista,
- prosessointi: tutkimuksen tulokset tuntuvat oikeilta, joten oletan niiden olevan totta,
- jatkotoimenpiteet: jaan linkin Facebookissa tai Twitterissä kuin olisin lukenut tutkimuksen.
Luova ajattelu on taas hidasta ajattelua, jossa yksilö pyrkii tuottamaan omaperäisen tai ainakin autenttisen päätelmän jostain asiasta. Tässä kaikki ajatteluprosessin vaiheet ovat reaktiivista ajattelua pitemmät, mutta suurin ero on prosessointivaiheen pituus sekä se, että prosessoinnin täytyy tapahtua eristäytyneessä tilassa. Jokainen joka on tehnyt tutkimusta tai vaikka luovaa kirjoittamista, tietää, että kun on saatava aikaan valmista tekstiä, on päästävä häiriöttämään tilaan: hiljaisuuteen. Omaa ajatteluaan ei voi kuulla, jos muiden ajatukset tai puhe vievät huomion. Onko siis luovan ajattelun ytimessä aina yksinäisyys?
