Avoin p2p-suunnittelu

Menichinelli, Massimo (2008): opendesign.org_1.1 – Design for Complexity. Lulu.com. (Saatavana myös pdf:nä.)

Menichinellin väitöskirjaan perustuva englannin kielinen kirja openp2pdesign.org_1.1 pohtii  avoimissa p2p-verkostoissa tehtävän suunnittelutyön ulottuvuuksia, mahdollisuuksia ja tavoitteita. Hänen perusväittämänsä on, että avoimella p2p-verkostolähtöisellä designtoiminnalla saavutetaan erilaisiin paikallisiin olosuhteisiin paremmin sopivia, kestävämpiä tuotteita. Menichinelli näkee myös horisontaaliset yhteissuunnitteluverkostot parhaana lähtökohtana kompleksisten suunnitteluongelmien ratkaisuun, koska kompleksinen toimijaverkosto kykenee paremmin ratkaisemaan monimutkaisia haasteita. (Menichinelli 2008, 59). Tämä varmaan pitääkin paikkansa.

Suunnittelijan näkökulmasta keskiöön nousee yhteisölähtöisyys, jossa suunnittelija toimii enemmänkin mahdollistajana (mts. 61). Ero perinteisen ja p2p-yhteisön välillä on Menichinellin mukaan se, että perinteinen yhteisö perustuu hierarkialle ja on näin ollen yksinkertaistettua yhteisöllisyyttä, jossa yksilöiden maine ei toimi toiminnan keskeisenä motivaattorina. P2p-yhteisö taas perustuu vahvasti maineen kautta johtamiseen, motivoitumiseen ja toimimiseen. (Mts. 33.)

Menichinellin mukaan avoin lähdekoodi, vapaat ohjelmistot ja p2p-ilmiö ovat tärkeitä juuri sen johdosta, että ne tekevät näkyväksi yhteisöllisen toiminnan mallin, joka inspiroi muita uusiin kokeiluihin. Tällainen toiminta perustuu uudentyyppiselle, helposti skaalautuvalle organisoitumiselle, joka on omaksuttu ratkaisemaan nimenomaan tietointensiivisen työn ongelmia.  Nämä uuden yhteisöorganisoitumisen muodot perustuvat informaation jakamiseen kannustavaan yhteistyöhön. Joskus voidaan jakaa jopa materiaalisia resursseja toimijoiden kesken. (Mp.)

Suunnittelijan näkökulmasta p2p-lähtöinen toiminta on alustan tai jonkinlaisen metatason suunnittelua (mts. 53). Alustalähtöisessä suunnitteluorientaatiossa korostuu erityisesti yhteisöpalvelun ja yksilön välisen vuorovaikutuksen ratkaiseminen ja hienosäätö (mts. 49).

Menichinelli pyrkii luomaan toiminnan teoriasta ponnistavan suunnitteluyhteisön mallin (mts. 53–57), jonka teoreettinen lisäarvo jäi itselleni hieman hämäräksi. Hän pyrkii luomaan käsitteistöä, jolla p2p-toimintaa voisi analysoida, mutta jättää mielestäni itse analyysin tekemättä. Saattaa olla, että tämä johtuu englannin kielisen version pituudesta: se on suhteellisen tiivis yhteenveto italiankielisestä väitöskirjasta.

Lopussa Menichinelli esittelee muutamia p2p-sukuisia suunnitteluprojekteja (mts. 63–84) ja antaa jonkinlaiset alustavat suuntaviivat p2p-lähtöiseen suunnitteluun (mts. 85–94). Se perustuu suunnittelutoiminnan ajallisten vaiheiden hahmottamiseen. Tällainen lähestymistapa antaa mahdollisuuden käsitellä p2p-suunnittelua erilaisina vaiheina, eikä päädy antamaan liian yksityiskohtaisia ohjeita tai toimintatapoja, jotka eivät enää yksittäistapauksissa pitäisikään paikkaansa.

Meritähti ja hämähäkki – Kesälukemiston satoa 2009

Brafman, Ori & Rod A. Beckstrom (2006): The Starfish and the Spider – The Unstoppable Power of Leaderless Organizations. New York: Portfolio.

Ori Brafmanin ja Rod A. Beckstromin The Starfish and the Spider on mielestäni puutteineenkin keskeinen teos ymmärrettäessä avoimia toimintamalleja. Kirjan keskeinen ajatus löytyy nimen metaforista. Hämähäkki edustaa kirjoittajille perinteistä organisaatiota, jolla on useita eri “raajoja” ja “pää”, joka koordinoi raajojen ja elimien toimintaa. Hämähäkkiorganisaatio voi toimia (ainakin jossain määrin), vaikka se menettäisi raajan tai pari, mutta viimeistään pään irrotessa organisaatio menettää toimintakykynsä.

Meritähtiorganisaatio edustaa taas hajautettua organisaatiota ja sen erityisluonne johtuu siitä, että sillä ei ole keskusta tai “päätä” lainkaan. Lisäksi jos meritähden halkaisee, se kasvattaa itselleen uudet sakarat ja itseasiassa yhdestä meritähdestä onkin tullut kaksi. Tämän Brafman ja Beckstrom näkevät metaforana kaikille johtajattomuuteen perustuville organisaatioille tai rakennelmille AA-kerhoista torrent-tiedostojen jakamiseen tai Burning Man -festivaaliin. Hajautetun organisaation erityispiirre on se, että kun sitä kohtaan “hyökätään” se, muuttuu alati hajautetummaksi, jolloin “hyökkääminen” muuttuu äärimmäisen hankalaksi.

Meritähtiorganisaatiolla on viisi “jalkaa”:

Jalka 1: Ringit (Circles). Lähes kaikki hajautetut organisaatiot perustuvat pieniin itsenäisesti toimiviin ryhmiin. Ringit eivät tarvitse hierarkiaa tai rakennetta, joten niitä on hankala hallita säännöillä (rules) tai pakottamalla, koska ringissä tai sen ulkopuolella ei ole varsinaista johtajaa, joka voisi määrätä toiminnasta. Rinkeihin muodostuu kuitenkin normeja (norm), jotka ovat koko ringin toiminnan ja päämärän kannalta keskeisiä. Keskeinen ero on siinä, että säännöt ovat aina jonkun tai joidenkin näkemys siitä, miten asiat pitäisi tehdä. Jos rikot sääntöä, mutta et jää kiinni, se ei varsinaisesti haittaa. Normit taas muodostuvat niistä asioista, joihin ihminen on sitoutunut liittyessään jäseneksi johonkin ja joita hän on itse jäsenenä ollut luomassa. Jaettujen normien ja yhdessä vietetyn ajan johdosta rinkiin syntyy sisäinen luottamus. (Brafman & Beckstrom 2006, 88–91.)

Jalka 2: Katalyytti (The Catalyst). Kemiassa katalyytti on aine, joka saa aikaan muissa aineissa kemiallisen reaktion, joka ei olisi muuten käynnistynyt. Katalyytti ei kuitenkaan itse muutu reaktiossa.  Brafmanin ja Beckstromin mukaan hajautetut organisaatiot syntyvät useimmiten katalyyttina toimivan henkilön käynnistämän kehityksen johtosta. Katalyytti on henkilö, joka on hajautetun organisaation alulle paneva voima, mutta joka ei pidä itsellään johtajuutta, omistajuutta tai vastuuta vaan luovuttaa nämä ringille. Katalyytti usein myös poistuu takavasemmalle toiminnan käynnistyttyä tai laajennuttua. Toisaalta hän on usein karismaattinen henkilö, joka saa muut inspiroitumaan ja fokusoimaan toimintaa johonkin tiettyyn suuntaan. (Brafman & Beckstrom 2006, 91–94.)

Jalka 3: Ideologia (Ideology). Meritähtiorganisaatiot eivät niinkään toimi rahan vuoksi vaan yhteisesti jaetun ideologian takia. Ideologia on liima, joka pitää hajautetun organisaation kasassa. Ideologian vahvuus vahvistaa hajautetun organisaation toimintaedellytyksiä eli mitä vahvempi yhteisesti jaettu ideologia, sitä kestävämpi meritähtiorganisaatio. (Brafman & Beckstrom 2006, 94–96.)

Jalka 4: Aiempi verkosto (The Preexisting Network). Hajautetut organisaatiot syntyvät usein olemassa olevan verkoston päälle sopivissa olosuhteissa sopivan katalyytin käynnistäminä. Aiempi verkosto toimii ensimmäisen ringin pohjana. Katalyytin täytyykin olla oikeanlainen tai taitava löytääkseen ja päästäkseen sisään sopivaan verkostoon, jolla on potentiaalia muuttua uuden ideologian veturiksi. (Brafman & Beckstrom 2006, 96–98.)

Jalka 5: Esitaistelija (The Champion). Esitaistelija on henkilö, joka ryhtyy promotoimaan uutta ideaa väsymättömästi. Vaikka katalyyttikin voi olla karismaattinen, esitaistelija on näkyvä, elävä, hyperaktiivinen ja intohimoinen hajautetun organisaation myyntitykki. Äänekkyydestään johtuen esitaistelijat jäävät helpommin muistiin ja historian kirjoihin kuin katalyytit. (Brafman & Beckstrom 2006, 98–101.)

Kirjan keskeistä antia ovat erinomaiset ja kuvaavat metaforat, jotka avaavat hajautetun organisaation toimintalogiikkaa ymmärrettävästi. Meritähtiorganisaation “jalat” tuntuvat teoriassa osuvilta ja niiden olemassa olon voi tunnistaa hajautetuista organisaatioista. Itseäni hieman vaivaa kuitenkin se, että todellisuudessa katalyytin ja esitaistelijan rooleja voi olla vaikea näin tarkasti erotella ja toisaalta rinkien ja aiempien verkostojen suhdekin voi olla monenkirjava ja epämääräinen. Kirjan heikkoutena pidän myös sitä, että se on luonteeltaan historiallinen ja toteava, eikä sinällään pyri luomaan suoraa kokemuksellista tietoa meritähtiorganisaatioiden luomisen ja ylläpitämisen problematiikasta. Myös epäonnistumiset hajautettujen organisaatioiden synnyttämisessä olisi kiintoisa näkökulma. Usein puhutaan vain kaikkien tuntemista onnistumisista. No, onneksi jääkin siis muillekin tehtävää ja tutkittavaa.

Parvet avoimessa tutkimuksessa

Parvet ovat jokaisen avoimen tutkimuksen vaiheen ja työvälineen turboahdin. Parvet ovat tutkijan toiminnan peilauspinta ja vertaispalautejärjestelmä. Jokaisen yksilön parvet ovat uniikkeja yhdistelmiä sosiaalisia suhteita, nettipalveluja ja yllätyksiä. Parhaimmassa tapauksessa parvet innostavat tutkijaa ylittämään itsensä, mutta vaikka parvet olisivat osin hiljaisia ja hahmottomia jo niiden potentiaalinen olemassaolo vaikuttaa tutkimustoiminnan laatuun positiivisesti.

Mikrokirja avoimessa tutkimuksessa

Mikrokirja on lyhyistä tekstikokonaisuuksista koostettu temaattinen kokonaisuus, joka julkaistaan verkossa, fyysisenä kirjasena tai molempina. Mikrokirja julkaistaan suhteellisen pienellä toimitustyöllä käyttämällä hyväksi olemassa olevia blogiposteja ja/tai mikroartikkeleita.

Mikrokirjan tarkoitus on olla yksittäistä blogipostia tai mikroartikkelia laajempi katsaus jonkin tietyn aihealueen tematiikkaan. Mikrokirja on kuitenkin enemmän työväline kuin loppuun hiottu julkaisu. Se on  lähempänä working paperia kuin toimitettua kirjaa. Ajatuksena on avata tutkimusta julkaisun muodossa mahdollisimman aikaisessa vaiheessa – tutkimuksen tekemisen keskellä tai heti sen jälkeen. Olen itse ajatellut, että käyttäisin joitain tämän blogin temaattisisista kokonaisuuksista mikrokirjan pohjana.

Mikrokirjan hyötyjä ovat

1. Uuden tyyppinen löydettävyys. Mikrokirja jää eri tavalla eloon kuin esimerkiksi parikymmentä hajanaista blogiviestiä.
2. Jaettavuus. Mikrokirjaa on helppo jakaa joko fyysisenä kappaleena tai pdf:nä verkossa.
3. “Salonkikelpoisuus”. Mikrokirja on “enemmän” julkaisu kuin blogiviesti. Tämä pitää paikkansa ainakin vielä. Mikrokirja on helpompi mieltää “oikeana” julkaisuna.
4. Nopeus. Mikrokirjan avulla tutkija pääsee kokeilemaan ideoitaan sekä ideoiden kokonaisuutta tavallista kirjan kirjoittamisprosessia nopeammin. Parvien kommenteista ja kirjan leviämisestä voi päätellä tutkimuksen ja ideoiden osuvuutta ja laatua.

Mikrokirjaa voi tukea ja mainostaa videoesityksillä. Mikrokirja voi olla myös tulosta aiemmin tehdyistä mikro-caseista, tällöin ainakin verkossa julkaistavaan mikrokirjaan voidaan liittää itse videoesityksetkin. Mikrokirjaa voi jatkokehittää perinteiseksi artikkeliksi tai kirjaksi.

Mikrokirjan kehittely voidaan tehdä avoimesti wikissä.

Mikrokirja saattaa olla myös hyvä tieteellinen julkaisuformaatti mobiili- ja lukulaitteisiin.

Wiki avoimessa tutkimuksessa

Wiki on kaiken blogikirjoitusta pidemmän tai formaalimman tekstin kirjoitusväline. Avoin wiki mahdollistaa reaaliaikaisen palautteen innostuneimmilta lähiparvilaisilta, asynkronisen tieteellisen keskustelun keskellä tutkimusprosesseja, tutkimusideoiden “julkaisun” huomattavasti aikaisemmin kuin tutkimuksen valmistuessa. Wiki myös tallentaa koko prosessin, jolloin tutkija (tai miksei joku muukin kiinnostunut) voi takautuvasti tutkia, miten lopullinen tutkimus on kehittynyt, milloin erilaisia valintoja on tehty ja millainen oppimisprosessi tutkimuksen tekeminen on ollut.

Julkaisu avoimessa tutkimuksessa

Perinteinen julkaisu (artikkeli, kirjan luku tai lehtijuttu) on usein myös avoimen tutkimuksen lopputulema. Perinteisen julkaisun voi kuitenkin kirjoittaa avoimessa wikissä, jolloin lähiparvet voivat auttaa, kommentoida ja kritisoida sisältöä prosessin edetessä. Julkaisun pääasioista voi tehdä nopeasti katsottavan, helposti lähestyttävän auviovisuaalisen esityksen.

Esitys avoimessa tutkimuksessa

Tässä yhteydessä tarkoitan esityksellä jonkinlaista tallennettua presentaatiota, videota tai näiden yhdistelmää. Esitys on ajallinen esitys omasta tutkimuksesta tai tutkimusideasta. Yksinkertaisimmillaan esitys voi olla pecha kucha -esitys, johon on lisätty livenä äänitetty puhe ja tämä kokonaisuus on ladattu nettiin.

Esitys rakenteellistaa tutkijan ajattelua ja auttaa tutkimuksen muokkaamista yleisölle kiinnostavampaan muotoon. Näin esityksen suunnittelu ja tekeminen jo itsessään parantaa tutkijan ajattelun ja tulosten vastaanottoa. Audiovisuaalinen tutkimustulosten esitystapa on helposti lähestyttävä julkaisuformaatti, jonka käyttö on kasvussa.

Esitystä voidaan käyttää tiedonhankinnan tai tutkimustoiminnan apuvälineenä. Tällöin voidaan puhua ns. mikro-casesta, joka on lyhyt audiovisuaalinen tutkielma. Kokeilimme mikro-casen tekemistä Metropoliassa muutaman opiskelijan kanssa oppimisen välineenä ja oma kokemukseni on se, että metodilla saavutetaan syvällistä oppimista. Mikro-casea voidaan käyttää myös tutkimusvälineenä, jolloin tutkimus tapahtuu tuottamalla kuvatusta tai muuten tuotetusta av-materiaalista tiivis kokonaisuus. Mikro-case on siis tapa tuottaa auviovisuaalisia tutkimusanalyysejä ja -väitteitä – eräänlainen mikroartikkelin audiovisuaalinen vastine.

Esityksen tai mikro-casen sisältöä voi jalostaa muiden avoimen tutkimuksen menetelmien avulla. Siitä voidaan tuottaa:

• mikroartikkeli,
• perinteinen julkaisu tai
• blogikirjoitus (johon voi toki myös upottaa alkuperäisen esityksen).

Useita esityksiä voi syventää mikrokirjaksi tai kokonaisvaltaisemmaksi tutkimukseksi wikissä. Esitys on erittäin houkutteleva tapa esitellä ajatuksia parville.

Mikroartikkeli avoimessa tutkimuksessa

Mikroartikkeli on erittäin lyhyt tutkimusartikkeli. Ajatuksena on, että mikroartikkelin voisi kirjoittaa huomattavasti lyhyemmässä ajassa kuin tavallisen tieteellisen artikkelin. Sen keskeinen idea on esittää yksi tutkimus- tai kehitysajatus lyhyesti ja selkeästi. Mikroartikkelin kirjoittaminen on tutkimusmetodi, jolla tutkija tai tutkijaryhmä pääsee nopeasti kokeilemaan kehittelemiään ideoita julkisesti, mutta “tieteellisessä” formaatissa. Mikroartikkeleista voidaan saada nopeasti vertaispalautetta ja jatkoideoita. Saatu palaute ohjaa tutkimustoimintaa alkuvaiheessa, kun muutosten tekeminen on vielä mahdollista ja helppoa. Mikroartikkeista voidaan rakentaa myös useiden mikroartikkeleiden kokonaisuuksia.

Mikroartikkelista tai niiden ryväksistä voi jatkotyöstää

• lehtijuttumaisempia blogijuttuja,
• pitkiä artikkeleita,
• presentaatioita, videoita tai näiden yhdistelmiä tai
• mikrokirjoja.

Mikroartikkelien arvoa on helppo testata parvilla, mutta myös perinteisemmin tutkimuskollegoilla tai työn ohjaajilla. Mikroartikkelin tai parin lukemiseen menee vähän aikaa. Mikroartikkeli on myös hyvä tapa harjoitella tiivistä kirjoitustyyliä. Mikroartikkeleita tai näiden jatkojalostusta voi tehdä wikissä, jolloin myös kehitysprosessissa on mahdollista saada palautetta parvilta.

(Ks. Tutkimusparven mikroartikkelikokeiluja.)

Blogi avoimessa tutkimuksessa

Olen käyttänyt tätä blogia oman työni ja tutkimukseni osana. Ajatukseni on ollut, että voin täällä kokeilla nopeasti ja vaivattomasti erilaisia idearyväksiä ilman tieteellisen formaatin muotoseikkoja. Blogipostausta tai usean postauksen ryvästä voi jatkokehittää myöhemmin moneen eri suuntaan ja monella eri metodilla. Niistä voi tuottaa

• astetta tieteellisemmän mikroartikkelin,
• pitkän artikkelin tai muun julkaisun tai
• presentaation, videon tai näiden yhdistelmän.

Postausryväksistä voi julkaista ns. mikrokirjan tai sen teemoja voi laajentaa wikissä osana pitempikestoista tutkimusta.

Avoimen tutkimuksen osana blogin käyttämisen tärkein hyöty on ensinnäkin ideoiden nopea testaaminen. Idean aukikirjoittaminen ja mahdollisesti sen hahmottamista helpottavan kuvion piirtäminen antavat tekijälle itselleen tuntuman ajatuksen laadusta ja mahdollisista muista ulottuvuuksista. Myös muilta saatu palaute auttaa omien ajatusten fokusoinnissa ja arvottamisessa. Toisaalta blogi antaa vapauden kirjoittaa aiheista ja ideoista, jotka ovat oman tutkimusfokuksen raja-aluilla tai niiden ulkopuolella. Blogi mahdollistaa kaikkien ajatusten kokeilun.

Ideointi avoimessa tutkimuksessa

Tarkoitan avoimella tutkimuksella sellaista tutkimustoimintaa, jossa koko tutkimusprosessi on mahdollisimman läpinäkyvä. Avoimessa tutkimuksessa työn kulkua pyritään julkaisemaan jokaisessa merkittävässä vaiheessa. Näin tutkimus on alati tutkijan omien lähiparvien vertaisarvioinnin kohteena ja samalla työn tekijällä on mahdollisuus kokeilla erilaisia lähetymistapoja samaan tematiikkaan. Käsittelen seuraavissa blogiposteissa erilaisia avoimen tutkimustoiminnan mahdollisuuksia ja toimintatapoja, joita olen joko itse kokeillut tai olen suunnitellut kokeilevani.

Avoimessa tutkimustoiminnassa uutta ideaa voi kokeilla nopeasti useilla eri tavoilla. Siitä voi tehdä muun muassa

• blogikirjoituksen,
• mikroartikkelin tai
• presentaation, videon tai näiden yhdistelmän.

Ideaa voi myös työstää wikissä, jolloin siitä voi rakennella joko omaa lukua tai luvun osaa, artikkelia tai muuta julkaisua. Kaikissa ajatuksena on parantaa omaa näkemystä ideasta ja saada siitä palautetta parvilta. Avoin tapa julkaista ideat (1) parantaa niiden laatua, koska tutkija kirjoittaa oikeille (mutta mahdollisesti tuntemattomille) lukijoille ja (2) nopeuttaa tutkijan omaa prosessia, koska näkemys tutkimukseen liittyvien osien suhteista, arvosta ja laadusta rakentuu ketterästi ideoita julkaisemalla.