Töihin palattuani tuli puheeksi työkavereiden kanssa, että Spotifyssa on myös äänikirjoja ja että Chris Andersonin uusi Free-kirja löytyy sieltä myös. Oma paperinen versioni on odotellut kirjapinossa jo kesän alusta lähtien, mutta jotenkin en ole viitsinyt siihen vielä tarttua. Päätimme kokeilla itsellämme Spotify-kielikylpyä eli kuuntelemme koko audiokirjan kertaistumalta 26.8.2009 klo 9 lähtien.  Kirjan lyhennetty versio, joka siis löytyy Spotifysta, on ääneen luettuna pituudeltaan jotain noin kolme tuntia. Myös koko kirja löytyy ilmaisena audiona (noin 6 tuntia), mutta lyhennelmä on Andersonin itsensä tekemä, joten aiomme luottaa hänen arvostelukykyynsä emmekä käytä tupla-aikaa turhan takia.

Jos haluat mukaan tai haluat osallistua vaikka etänä reaaliaikaisesti kokeiluun, olet tervetullut. Ilmoitelkaa vaikka täällä, jos olette kiinnostuneita sessiosta. Näillä näkymin tämä hämmentävän yksinkertaiselta tuntuva oppimiskokeilu olisi tarkoitus suorittaa työhuoneessamme osoitteessa Hämeentie 161 Helsingissä. Etäosallistumista voidaan tarvittaessa kalibroida Qaikussa tai vastaavassa. Kirjoittelen kokemuksesta täällä session jälkeen.

Feel free to Flattr this post at flattr.com, if you like it.

Blackmore, Susan (2009): Ten Zen Questions. Oxford: Oneworld.

Susan Blackmore, joka on tullut tunnetuksi tietoisuuden ja meemien tutkijana, on ilmeisesti myös kohtalaisen aktiivinen zen-meditaation harjoittaja. Kirja Ten Zen Questions käsittelee kysymystä: mitä on tietoisuus? Blackmoren tutkimusmetodi on äärimmäisen kunnioitettava, sillä koko tutkimus perustuu Blackmoren omiin zen-meditointisessioihin ja niiden aikana syntyneisiin pohdintoihin ja päätelmiin. Käytössä on siis vanha kunnon introspektio. Voisiko tutkija pahemmien enää ampua itseään jalkaan tänä instrumentalistis-objektiivisen tiedonsaavuttamiskäsityksen aikana? Mahtavaa!

Tiedemaailman todellisuuden sosiaalisesta nykytilasta huolimatta kirjalla on oikein kiinnostava lähtökohta ja se tarjoaa myös muutamia ahaa-elämyksiä (eniten tosin varmaankin ihmiselle, joka on kiinnostunut sekä tietoisuuden tutkimuksesta että zenistä). Blackmoren lähtökohtana on tutkia Daniel Dennettin tietoisuuskäsityksen ja buddhalaisen minä-käsityksen yhtymäkohtia. Dennettin väite on se, että materialistisillakin ihmisillä on taipumus ajatella mielensisältönsä ns. kartesiolaiseksi teatteriksi, jossa jokin minäksi kutsuttu entiteetti tarkastelee aivoihin saapuvia ärsykkeitä teatteri- tai elokuvaesityksen kaltaisesti. Minän eli esityksen katsojan ajatellaan olevan jonkinlainen pysyvä ja aina läsnä oleva tietoinen olio. Dennettin mukaan tämä aiheuttaa saman dualistisen ongelman kuin henki-ruumis-erottelu. Jos nimittäin jossain sisällämme sijaitsee tarkkailija, pitäisi voida selvittää: mikä se on, missä se on ja millä keinoin se on yhteydessä muuhun ruumiseemme. Dennettin mukaan todennäköisempää on, että ei ole olemassa mitään varsinaista tietoisuutta eikä siten myöskään mitään pysyvää minää. On vain ajatuksia.

Zen-buddhalainen näkemys minästä on samansuuntainen eli perusajatus on se, ettei ole olemassa mitään aitoa minää vaan vain ajatuksia minästä, jotka kätevyytensä takia ovat ihmiselle mieluista sorttia. Minä ei kuitenkaan ole todellinen. Dennettiläis-zeniläinen ajatus (lukijasta varmaankin riippuu kumpaa ajatuksen esittäjään halutaan painottaa) edustaa siis jonkinlaista viimeistä (vaikkakin buddhalaisesta näkökulmasta ei kovin uutta) kopernikaanista vallankumousta, jossa minä ei ole ihmisen keskiössä (puhumattakaan siitä, että aurinko kiertäisi maapalloa tai että ihmisellä olisi jokin muusta luonnosta poikkeava positio tai syntyhistoria).

Tätä näkökulmaa tutkiakseen Blackmore harjoittaa zen-meditaatiota pohtien aina yhtä tietoisuuden tutkimuksen tai zen-traditioon liittyvää kysymystä kerrallaan. Itse kirja on jonkinlainen meditaatiopäiväkirja näistä sessioista. Blackmore päätyy omien harjoitustensa perusteella hyväksymään ja siten kannattamaan zenin ja Dennettin näkemystä. Kirjan parasta antia on tarkan tuntuiset mediaatioraportit, jotka avaavat (joskin hieman epätasaisen) kiinnostavasti buddhalaisia koaneita ja muita tietoisuuteen liittyviä kysymyksiä (esim. “An I conscious now?”, “How does thought arise?”, “When are you?”, “There is no time. What is memory?”). Kirjan arvoa nostaa sen lopussa oleva Blackmoren zen-ohjaajan antama perusteellinen palaute kirjasta ja Blackmoren saavuttamista loppupäätelmistä. Palaute on osittain hyytävääkin, mutta juuri siksi erittäin mielenkiintoista. Ei siis auta kuin käydä istumaan ja tuijottaa seinää.

Feel free to Flattr this post at flattr.com, if you like it.

Jaikun hiipuminen aiheutti vielä viimeisen ilonpisaran. Aktiivikäyttäjät vaihtoivat ikoninsa Speden kuviin ja keskustelu oli muutaman päivän pelkkää spedeilyä, nimittäin.

Spede onkin hahmona jotenkin luonteva ikoni suomenkielisen Jaikun loppuun. Spede on samaan aikaan nostalginen, ironinen, kunnioitettu ja parjattu. Jaikun aktiivisin keskusteluaika on jo nyt nostalginen onnela, johon ei ole enää paluuta. Googlen Jaiku-kauppojen jälkeen alkoi web 2.0 -maailman Speden Spelit ja alamäki alkoi. Jabadabaduu.

Feel free to Flattr this post at flattr.com, if you like it.

Milla Laasonen kertoi Facebookissa kokemuksistaan toiminnan holoptisoimismuutoksessa (ks. lisää holoptinen toiminta).

Feel free to Flattr this post at flattr.com, if you like it.