Tag: mikroartikkeli

Artikkeli Leirinuotiosta uudessa mikrokirjassa

Kirjoitin alla olevan mikroartikkelin alunperin Metropolian julkaisemaan mikrokirjaan. Otsikko on melko pompöösi, mutta menköön. Mikrokirja Oivaltavat oppimisympäristöt löytyy pdf:nä täältä.

Leirinuotio­-pedagogiikka

 
Leirinuotio on pedagoginen kaluste, jossa viisi tietokonenäyttöä muodostaa viisikulmion. Kaikkiin näyttöihin monistuu sama kuva, joten sen ympärillä voidaan istua ympyrämuodostelmassa. Opiskelijat sekä opettajat istuvat ringissä samanarvoisina, ja Leirinuotion näyttöpiuha kiertää läppäristä toiseen sen mukaan, kenellä on jotain näytettävää. Ympyrämuodostelman ansiosta sekä näyttöjen näkymät että muut osallistujat ovat kaikkien näköpiirissä. Lähes kahden vuoden kokeilu Metropolian digitaalisen viestinnän opetuksessa ja siitä saatu palaute osoittavat, että Leirinuotio luo poikkeuksellisen tasa-arvoisen, intensiivisen ja keskustelevan oppimistilanteen. Tunnelma poikkeaa radikaalisti perinteisestä luokan edessä tapahtuvasta opettamisesta. Myös opiskelijat ovat tunnistaneet Leirinuotion pedagogisen voiman. Miten tähän on päästy? Tämä mikroartikkeli pyrkii erittelemään alustavasti onnistumisen lähtökohtia.

Oppimistavan avaaminen. Digitaalisen viestinnän opiskelijat aloittavat opiskelunsa oppimisen metataitoja käsittelevällä viikon intensiivikurssilla. Tarkoituksena on, että opiskelijat pohtivat, mitä oppiminen on ja millaisia taitoja oppijalta edellytetään. Aiheina ovat muun muassa yhdessä oppiminen, tiedonrakentelu, keskittymiskyky, tunneälykkyys ja sosiaaliset taidot. Kurssin aikana opiskelijat sisäistävät käyttämämme opetustavat. Koska käytämme Leirinuotiota, omatoimista tiedonhakua ja kollektiivista tiedonjakoa heti alusta lähtien ja kohtaamme opiskelijat intensiivisissä vuorovaikutustilanteissa, he saavat omakohtaisen kokemuksen edustamamme pedagogiikan toimivuudesta. Opetustapamme kokemusperäinen ymmärtäminen luo mahdollisuuden purkaa vanhat käsitykset oppimisesta ja opiskelusta. Tämän takia peruskoulusta omaksuttu oppimiskulttuuri on mahdollista muuttaa.

Vastuunsiirto oppijalle. Leirinuotio-pedagogiikka perustuu siihen, että jokainen on itse vastuussa omasta oppimisestaan. Samaan aikaan pyrimme siihen, että jokainen opiskelija ottaisi myös vastuuta muiden oppimisesta. Työ on nykyisin usein ryhmätyöhön perustuvaa tiedonrakentelua eli vertaisoppimista. Toisaalta “opettaja” myös oppii eniten, koska hän joutuu työstämään opetussisällöt yksinkertaiseen ja ymmärrettävään muotoon. Olemme luopuneet suurelta osin luento-opetuksesta. Opettajat saattavat alustaa kymmenen minuuttia jostakin aiheesta, mutta pääpaino on itsenäisellä tiedonhankinnalla, ryhmätöillä ja opiskelijoiden esityksillä.

Aito kohtaaminen. Samaan aikaan, kun vastuu oppimisesta siirtyy oppijalle, opettajan merkitys muuttuu tiedonjakajasta oppimisen tukijaksi. Tämä edellyttää opettajalta myös halua ja kykyä kohdata opiskelijat. Hän siis tarvitsee täsmälleen niitä samoja metataitoja, mitä opiskelijoiltakin odotetaan. Keskustelu Leirinuotiolla voi johtaa minne tahansa, ja juuri sen takia tunnelma on sähköinen. Opettajan tulee voida myöntää tarvittaessa oma tietämättömyytensä ja asettua alttiiksi yllätyksille.

Ryhmän turvallisuus. Turvallisuuden tunne ryhmän sisällä saattaa olla melko merkittäväkin osa Leirinuotion toimivuutta. Jotta opiskelija uskaltaa sanoa “tyhmätkin” ideansa ja paljastaa tietämättömyytensä, kaikilla pitäisi olla turvallisuuden tunne. Hyvä oppiminen ei ole pelkästään nerokkaiden ajatuskulkujen heittelyä vaan myös erilaisten näkökulmien ja ongelmien havaitsemista. Niin sanotut tyhmät kysymykset voivat avata kaikkien silmät arkitotuuksien oletettua häilyvämmästä luonteesta. Kaikki tämä edellyttää ymmärtävää ja tukevaa ryhmädynamiikkaa, mikä puhuu mielestäni pienten ja suhteellisen kiinteiden oppimisryhmien puolesta. Tällaisesta kotipesästä on helpompi osallistua myös monialaiseen yhteistyöhön, kun turvana on tukeva ryhmä.

Fasilitoijan ominaisuudet

Tämä on mikroartikkeliluonnos, joka tullaan julkaisemaan vuoden 2011 lopussa ilmestyvässä fasilitointia käsittelevässä mikrokirjassa. Mikrokirja liittyy tänä vuonna Metropoliassa käynnistyneeseen Vyyhti-hankkeeseen.

Ihmisten kokeillessa ensikertaa esimerkiksi verkkofasilitoimista pettymys voi olla suuri, kun kukaan ei osallistukaan. Toisaalta jotkut tuntuvat synnyttävän jatkuvasti poreilua, keskustelua ja yhteistoimintaa. Mistä tämä johtuu? Sen lisäksi, että fasilitaation ulkoisilla ominaisuuksilla on iso merkitys fasilitointiprosessin onnistumisessa, fasilitoijan persoonan vaikutus on suuri. Fasilitoijan vetovoima tai “hehku” käynnistää fasilitointiprosessin ketjureaktiot. Hyvän fasilitoijan keskeiset ominaisuudet ovat pitkälti samat kuin Donald McCownin, Diane Reibelin ja Marc Micozzin (2010, 92) ehdottavat hyvän mindfulness-ohjaajan ominaisuudet.

Hyvän fasilitoijan ominaisuudet.

Autenttisuus. Onnistuvan fasilitoijan ensimmäinen ominaisuus on autenttisuus (authenticity). Hän toimii itse samoin kuin haluaa muiden toimivan. Hän uskoo fasilitoimansa asian tärkeyteen ja on aito, oma itsensä. Hän on innostunut asiastaan ja on valmis ottamaan vastuuta ja näkemään paljonkin vaivaa asiansa edistämiseksi. Hän on myös rehellinen omista motiiveistaan ja päämääristään prosessissa. Tällainen fasilitoija herättää luottamusta ja saa asiansa tuntumaan myös muista tärkeältä. Autenttisuus tai sen puute paistaa meistä läpi jokaisessa teossamme. Tämä ei tarkoita kuitenkaan, ettei fasilitoija saisi omaksua jonkinlaista erityistä työroolia. Roolin tulee kuitenkin olla kantajalleen sopiva ja vaivaton.

Asiantuntija-auktoriteetti. Hyvän fasilitoijan tulisi olla edustamansa alan asiantuntija-auktoriteetti (authority). Asiansa osaava ja autenttinen fasilitoija on ihminen, joka “hehkuu” erityisellä tavalla. Hän vetää muita puoleensa. Muut haluavat tehdä yhteistyötä hänen kanssaan. Asiantuntija-auktoriteetti ei synny hetkessä, vaan se kasvaa ja kehittyy, kun oma sisäinen innostus, tieto-taito, tiedon jakaminen ja riittävä kokemus nivoutuvat yhteen. Asiantuntija-auktoriteetti saa perustellusti muut ajattelemaan asioita uusista näkökulmista. Hän voi esittää mielipiteensä räväkästikin. Jos fasilitoija on osallistujien näkökulmasta asiantuntija-auktoriteetti, hänen vaistoonsa luotetaan ja siksi hänen fasilitoimiinsa prosesseihin otetaan osaa. Kyse ei ole koskaan pelkästä aiheesta vaan se, kuka prosessia vetää, vaikuttaa muiden tulkintaan aiheen kiinnostavuudesta ja tärkeydestä.

Sosiaalinen älykkyys. Hyvän fasilitoijan tulisi olla sosiaalisesti älykäs (alkuperäisessä teoksessa käytetään termiä friendship, mutta olen kääntänyt sen tässä yhteydessä yleisempään muotoon). Fasilitoijan tulee olla herkkä fasilitointiprosessin ja ympäristön ilmapiirin muutoksille. Fasilitoinnissa kyse on pitkälti innostamisesta ja ryhmän yhteisten oivallusten mahdollistamisesta. Hyvä fasilitoija synnyttää luottamuksen prosessiin ja siihen, että osallistuvat ihmiset kykenevät löytämään tarvittavat ratkaisut. Jotta ihmiset uskaltavat heittäytyä ja panostaa aikaansa, ilmapiirin tulee olla avoin, kuunteleva ja kunnioittava. Tällaisen tunnelman luomisessa fasilitoijan tapa toimia on merkittävässä osassa. Sosiaalisesti älykäs fasilitoija asettuu kaikkien osallistujien kanssa samalle tasolle antaen ansaittua kunnioitusta ja tarvittavaa kannustusta. Ongelma- tai konfliktitilanteet fasilitoijan tulisi ratkaista avoimesti neuvotellen. Toisin sanoen fasilitoijan tulisi toimia “taitavasti” ja kaikkia kunnioittaen, luottaen omaan sisäiseen sosiaaliseen vaistoonsa.

Lähteet
McCown, Donald, Diane Reibel & Marc Micozzi. 2010. Teaching Mindfulness – A Practical Guide for Clinicians and Educators. New York: Springer.

Fasilitoinnin ulkoiset puitteet

Tämä on mikroartikkeliluonnos, joka tullaan julkaisemaan vuoden 2011 lopussa ilmestyvässä fasilitointia käsittelevässä mikrokirjassa. Mikrokirja liittyy tänä vuonna Metropoliassa käynnistyneeseen Vyyhti-hankkeeseen.

Tämä mikroartikkeli käsittelee yleisellä tasolla onnistuneen fasilitoinnin ulkoisia puitteita. Tässä artikkelissa lähtökohtana on ollut erityisesti verkkofasilitointi ja yhteiskehittely verkossa, mutta samankaltaisuuksia löytyy reaalimaailmassa tapahtuvan fasilitoinnin kanssa. Artikkelin esittämät ulkoiset puitteet saattavat edellyttää toisiaan ja ovat osin päällekkäisiä. Tämä listaus onkin alustava kartoitusyritys, ei lopullinen ja tyhjentävä analyysi.

Osallistujaverkosto. Jotta fasilitointi voi onnistua, käynnistettävänä oleva toiminta täytyy saada potentiaalisen osallistujaverkoston tietoon. Fasilitoijan täytyy tuntea keskeiset ihmiset, joiden uskoo olevan kiinnostuneita ja kykeneviä osallistumaan toimintaan. Osallistujaverkoston tulisi olla tavalla tai toisella toiminnan aihepiirin liepeillä toimiva. Usein fasilitoijalla on aavistus sopivista osallistujista. Osallistujaverkoston synnyttämisessä keskeisessä asemassa ovat hyvin verkottuneet henkilöt, jotka ovat myös synnytettävän toiminnan näkökulmasta keskeisiä asiantuntijoita. Erityisesti prosessin alkuvaiheessa aktiivisuus on tällaisten henkilöiden varassa. Jos he innostuvat, moni muu seuraa perässä.

Ajoitus. Fasilitointiprosessi edellyttää useimmiten vapaaehtoista osallistumista, joten fasilitoija tarvitsee osallistujien huomiota ja aikaa. Tämän vuoksi ajoitus on yksi tärkeä osa fasilitointiprosessia. Prosessin aloitusta saattaa olla järkevää lykätä, mikäli tavoiteltavan osallistujaverkoston sisällä tapahtuu jo paljon muuta. Fasilitoijan tulee olla herkkä vaistoamaan verkoston hetkelliset “mielentilat” — avautuvat ja sulkeutuvat toiminnan “aikaikkunat”. Toisaalta osallistumiselle täytyy antaa riittävästi aikaa, jotta potentiaalisilla osallistujilla on mahdollisuus löytää sopiva hetki omalle panokselleen.

Paikka. Verkkopalveluista tulee valita sellaiset, joita osallistujaverkosto haluaa käyttää. Tärkeää on luonnollisesti myös se, että valitut palvelut tukevat tavoiteltua toimintaa. Palvelun ei välttämättä tarvitse olla osallistujille entuudestaan tuttu, sillä uuden palvelun kokeilu voi olla yksi osallistumiseen kannustava tekijä. Joskus taas voi olla tarkoituksenmukaista jättää toiminta-alusta määrittelemättä ja pyytää osallistujia ratkaisemaan tämäkin asia.

Aiheen kiinnostavuus, ymmärrettävyys ja oikea vaikeustaso. Fasilitoinnin onnistumisen keskeinen elementti on se, että toiminnan aihe ja kohde kiinnostavat osallistujaverkostoa. Koska osallistuminen on jokaisen henkilökohtaisen päätöksen varassa, toiminnan sisällön täytyy olla vetovoimaista. Aiheen täytyy olla ymmärrettävä eli osallistujan tulee kyetä hahmottamaan, mihin hän on ryhtymässä, kuinka paljon häneltä odotetaan osallistumista ja kuinka pitkään prosessi tulee kestämään. Toisaalta tavoiteltavan toiminnan tulee olla vaikeustasoltaan sopiva. Se ei saa olla liian vaikea, lamauttava, muttei myöskään liian helppo, selviö. Jos fasilitoija kokee osallistujaverkoston vertaisryhmäkseen, sopiva vaikeustaso on todennäköisesti sellainen, jonka fasilitoija itse kokee innostavana. Muissa tapauksissa fasilitointiprosessin voi aloittaa pienellä kyselyllä tai keskustelulla kiinnostus- ja taitotasosta.

Kannustimet. Vaikka usein fasilitoitavan prosessin paras palkinto on itse prosessi ja siinä yhteisesti saavutettu tieto, on muitakin osallistumisen kannustimia hyvä pohtia. Esimerkiksi: Saako osallistuja käyttää mahdollisia tuloksia vapaasti omaksi hyväkseen? Voiko hän saada prosessissa ammatillista mainetta? Syntyykö prosessissa uusia, osallistujalle tärkeitä kontakteja ja verkostoja? Onko prosessissa rahallisia tai muita aineellisia palkkioita?

Yhteenliittymät. Fasilitoijan kannattaa etsiä ympäriltään muita, jotka toimivat samaan aikaan samantyyppisen tematiikan ympärillä. Yhteistyö tällaisten tahojen kanssa on parempi vaihtoehto kuin keskinäinen kilpailu. Yhteenliittymien kautta molempien prosessit etenevät ja molempien verkostot saadaan yhteiseen käyttöön.

Voihan wiki – mikrokirja sosiaalisen median käytöstä hanketyössä

Toimittamani mikrokirja Voihan wiki – käytännön kokemuksia sosiaalisen median käytöstä hanketyössä on ilmestynyt. Kirjassa on lyhyitä näkökulmia erityisesti Metropolian VOIMAA-nimisen hankkeen sosiaalisen median käytöstä. Mukaan mahtuu myös pohdintaa muun muassa Tutkimusparvesta ja Somus-hankeesta ja vähän muustakin. Kirja on ladattavissa täältä: http://bit.ly/voihanwiki

Katso myös muut mikrokirjat: http://mikrokirjat.metropolia.fi

Opetuksen avoin suunnittelu -mikrokirja

Minun ja Jussi Linkolan toimittama mikrokirja Opetuksen avoin suunnittelu on valmis. Kirja käsittelee avointa suunnittelua omien kokemusten ja keissien kautta. Kirja löytyy pdf-muodossa täältä: http://bit.ly/opetuksenavoinsuunnittelu

Katso myös http://mikrokirjat.metropolia.fi

Mikrokirja scifi-henkisestä opetuskokeilusta

Saimme Metropoliassa valmiiksi ihkaensimmäisen mikrokirjan. Kirja Metropolis Helsinki – kokemuksia tulevaisuusfantasioista opetuksessa käsittelee kokemuksia eri koulutusohjelmien yhteisen opetusviikon järjestämistä. Viikolla Metropolian luovien alojen opiskelijat tekivät yhdessä lyhyitä scifihenkisiä esityksiä tulevaisuuden arjesta. Kirjasta on pdf-version lisäksi myös fyysinen versio.

Mikrokirjojen ideana on luoda ketteriä katsauksia ajankohtaisiin aiheisiin ja samalla jakaa ja tallentaa kokemuksia ja ajatuksia ennen kuin ne katoavat tapahtumahorisontin taakse.

Rakenteelliset aukot ja yhteistoiminta

Tämä mikroartikkeli on alunperin kirjoitettu Microjournal.org-palvelussa: Rakenteelliset aukot ja yhteistoiminta.

Rakenteelliset aukot

Ronald Burt esitti kirjassaan Structural Holes vuonna 1992 teorian siitä, kuinka toimijan positioituminen verkoston niin sanottuun rakenteelliseen aukkoon luo erittäin vahvan kilpailuedun. Burtilla rakenteelliset aukot ovat tilaisuus saavuttaa muista poikkeava sijainti verkostossa ja luoda muille riippuvuussuhteita itseensä. Burt keskittyykin oman position optimoinnin, sijainnista saavutetun tehostamisen ja vaikuttavuuden kasvattamisen pohtimiseen. Hänen kilpailulähtöinen omaan edun tavoitteluun perustuva lähestymistapa leimaa vahvasti koko teoriaa ja tekee rakenteellisissa aukoissa toimivista yksilöistä ja ryhmistä itsekkäitä pelureita.

Burtin mukaan verkostomuodostelmista klikki (clique) on sellainen, jossa kaikkien toimijoiden välillä on vahvat sidokset (Burt 1992, 39). Klikissä ei ole rakenteellisia aukkoja, koska kaikki toimijat ovat linkittyneet muihin. Siirryttäessä ylemmälle verkostotasolle voi kuitenkin olla, että klikki ei ole lainkaan sidoksissa muihin ulkopuolisiin toimijoihin. Ylätasolla voi siten syntyä uusia rakenteellisia aukkoja, esimerkiksi eri klikkien välillä. Sijoittautuminen tällaiseen ylemmän tason rakenteelliseen aukkoon on vähintääkin yhtä kannattavaa kuin alemmalla tasolla.

Yhteistoiminta

Yhteistoimintaa on monenlaista. Yksi yhteistoimintamuotojen jaottelyritys on Raeithelin vuorovaikutuksen jako koordinaatioon, kooperaatioon ja kommunikaatioon (ks. Engeström 2004, 106). Tässä jaottelussa yhteistoiminnan erot nähdään osallistujien, päämäärän ja käsikirjoituksen avulla. Osallistujat pyrkivät kohti päämääräänsä ja heidän toimintaansa ohjaa käsikirjoitus, joka voi koostua muun muassa laeista, säännöistä, ohjeista, valtarakenteista, käyttäytymiskoodeista tavoista ja tottumuksista. Koordinaatiossa jokaisen osallistujan toiminnan lähtökohtana on yhteinen, ennalta määritelty käsikirjoitus, jota noudattamalla jokainen osallistuja saavuttaa päämääränsä. Koordinaatiossa ei välttämättä tähdätä edes yhteiseen päämäärään, vaikka yksilölliset päämäärät ovat ainakin osin samansuuntaisia (Engeström 2004, 107). Kooperaatiossa osallistujilla on yhteinen päämäärä, jota tavoitellessaan he saattavat joutua venyttämään yhteisen käsikirjoituksen rajoja. Käsikirjoitusta ei sinällään kuitenkaan kyseenalaisteta eikä siten usein aiheuta pysyviä muutoksia toimintaan (Engeström 2004, 108). Kommunikaatiossa osallistujilla on yhteinen toiminnan kohde, mutta samalla he käyttävät voimavaroja vuorovaikutuksesta ja sen käsikirjoituksesta neuvotteluun. Toimintaan yhdistyy siis oman toiminnan ja sen käsikirjoituksen reflektio, joten vuorovaikutuksessa syntyy myös paljon metapuhetta eli puhetta siitä, miten ja mistä puhutaan. (Engeström 2004, 108.)

Yhteistoiminnan rakenteet

Suhtautuminen rakenteellisiin aukkoihin määrittyy pitkälti sen mukaan, millaista yhteistoimintaa halutaan tai millaiseen yhteistoimintaan uskotaan. On vaikea nähdä, että Burtin kilpailulähtöisessä näkemyksessä voisi syntyä koordinaatiota syvällisempää vuorovaikutusta. Burtin koko näkemys perustuu sille, että rakenteellisen aukon “omistaja” kykenee hallitsemaan koko verkoston yhteistoiminnan käsikirjoitusta. Rakenteellisen aukon “omistaja” voi myös päätyä kooperaatioon jonkin verkostonsa osan kanssa, mutta varsinaiseen kommunikaatioon ei ole mahdollista päästä, sillä se tekisi rakenteellisen aukon näkyväksi: verkoston käsikirjoitusta ja päämäärää on vaikea reflektoida ilman, että rakenteellinen aukko ja sen erityislaatu tulisivat näkyviksi. Kommunikaatio on siis vaarallista oman edun tavoitteluun tähtäävälle rakenteellisen aukon “omistajalle”.

Tietointensiivinen työ vaatii jatkuvaa tietojen ja taitojen vaihtoa, toiminnan muokkaamista ja yhteistoiminnan reflektointia. Koska konteksti elää, on avoimesta tiedonjaosta ja vastavuoroisista riippuvuussuhteista tullut pohja uudenlaiselle työn etiikalle (Adler & Hechscher 2006). Tällaisille arvoille pohjautuva toiminta vaatii kommunikaatiota, sillä yhteinen päämäärä on muuttuva, alati neuvottelun alla oleva asia. Tällaisessa toimintakontekstissa rakenteelliset aukot näyttäytyvät negatiivisina, yhteistä päämäärää ja kehittymistä hidastavina. Tietointensiivinen työ vaatiikin rakenteellisten aukkojen “omistajien” sijaan niiden kokoonparsijoita, jotka poistavat omalla toiminnallaan rakenteellisia aukkoja omia tietojaan jakamalla ja yhdistämällä sosiaalisen verkostonsa eri puolia.

Samalla kun tietointensiivinen työ vaatii yhteistoiminnallisuutta ja kommunikaatiota, rakenteellisten aukkojen etsiminen ja niihin positioituminen on siirtynyt uusille ylätasoille. Googlen, Facebookin ja muiden tällä hetkellä suurten toimijoiden kasvun voi selittää uusien ylätasojen rakenteellisten aukkojen hyväksikäytön näkökulmasta. Samaa mallia on myös Apple käyttänyt luodessaan keinotekoiset, mutta elävät sisämarkkinat iTunesin avulla. Nämä kaikki toimijat pyrkivät omistamaan käyttäjiensä käsikirjoituksen. Ei siis ihme, että aika ajoin syntyy erilaisia avoimuuteen perustuvia vastaiskuyrityksiä. Avoin toimintamalli ilman toiminnan käsikirjoituksen omistamisvaatimusta onkin ylätasojen rakenteellisten aukkojen vahvin vastavoima.

Kirjallisuus

Adler, Paul S. & Charles Heckscher (2006): Towards Collaborative Community. Teoksessa Adler, Paul S. & Charles Heckscher (toim.): The Firm as a Collaborative Community – Reconstructing Trust in the Knowledge Economy. New York: Oxford.

Burt, Ronald (1992): Structural Holes – The Social Structure of Competition. Cambridge: Harvard University Press.

Engeström, Yrjö (2004): Ekspansiivinen oppiminen ja yhteiskehittely työssä. Tampere: Vastapaino.

Microjournal.org

Tässä juttusarjassa esittelen asioita ja kokeiluja, joiden parissa olen työskennellyt tämän kevään 2010 aikana Metropolia-ammattikorkeakoulussa.

microjournal in a nutshell (juhana.org / metropolia.fi / microjournal.org)

Pienen opiskelijatiimin kanssa olemme jo yli vuoden kehitelleet mikroartikkelien kirjoittamis- ja julkaisupalvelua (Microjournal.org). Mikroartikkeleita on jonkin verran kokeiltu käytännössä Tutkimusparvessa, mutta itse näen mikroartikkelin todella sopivana välineenä ammattikorkeakoulujen toimintaan.

Ensimmäinen alfaversio julkaistiin jo viime syksynä, mutta huomasimme nopeasti, että yhteiskirjoittaminen oli sen avulla todella vaikeaa. Onneksemme Google osti Etherpadin ja samalla sen lähdekoodi avattiin. Nyt olemme integroimassa Etherpadia Microjournaliin. Meillä on ollut pieniä teknisiä haasteita, mutta tavoitteena olisi saada ensimmäinen stabiili versio testaukseen vielä tämän kuun lopuun mennessä.

Keväällä kokeillaan Microjournal.org-palvelua erilaisissa yhteyksissä Metropoliassa. 31.3. järjestämme mikroartikkelityöpajan, jossa metropolialaiset keskittyvät pohtimaan Metropolian arvojen merkitystä yhteiskirjoittamalla mikroartikkelita. Loppukeväästä olisi tarkoitus kokeilla mikroartikkelia vaihtoehtona perinteiselle opinäytetyön kypsyyskokeelle. Myös tutkimus- ja kehitystoiminnan yhteydessä olisi tarkoitus kokeilla Microjournal.org-palvelua osana hanketoimintaa.

Mikrokirja avoimessa tutkimuksessa

Mikrokirja avoimessa tutkimuksessa - Juhana Kokkonen / juhana.org

Mikrokirja on lyhyistä tekstikokonaisuuksista koostettu temaattinen kokonaisuus, joka julkaistaan verkossa, fyysisenä kirjasena tai molempina. Mikrokirja julkaistaan suhteellisen pienellä toimitustyöllä käyttämällä hyväksi olemassa olevia blogiposteja ja/tai mikroartikkeleita.

Mikrokirjan tarkoitus on olla yksittäistä blogipostia tai mikroartikkelia laajempi katsaus jonkin tietyn aihealueen tematiikkaan. Mikrokirja on kuitenkin enemmän työväline kuin loppuun hiottu julkaisu. Se on  lähempänä working paperia kuin toimitettua kirjaa. Ajatuksena on avata tutkimusta julkaisun muodossa mahdollisimman aikaisessa vaiheessa – tutkimuksen tekemisen keskellä tai heti sen jälkeen. Olen itse ajatellut, että käyttäisin joitain tämän blogin temaattisisista kokonaisuuksista mikrokirjan pohjana.

Mikrokirjan hyötyjä ovat

  1. Uuden tyyppinen löydettävyys. Mikrokirja jää eri tavalla eloon kuin esimerkiksi parikymmentä hajanaista blogiviestiä.
  2. Jaettavuus. Mikrokirjaa on helppo jakaa joko fyysisenä kappaleena tai pdf:nä verkossa.
  3. “Salonkikelpoisuus”. Mikrokirja on “enemmän” julkaisu kuin blogiviesti. Tämä pitää paikkansa ainakin vielä. Mikrokirja on helpompi mieltää “oikeana” julkaisuna.
  4. Nopeus. Mikrokirjan avulla tutkija pääsee kokeilemaan ideoitaan sekä ideoiden kokonaisuutta tavallista kirjan kirjoittamisprosessia nopeammin. Parvien kommenteista ja kirjan leviämisestä voi päätellä tutkimuksen ja ideoiden osuvuutta ja laatua.

Mikrokirjaa voi tukea ja mainostaa videoesityksillä. Mikrokirja voi olla myös tulosta aiemmin tehdyistä mikro-caseista, tällöin ainakin verkossa julkaistavaan mikrokirjaan voidaan liittää itse videoesityksetkin. Mikrokirjaa voi jatkokehittää perinteiseksi artikkeliksi tai kirjaksi.

Mikrokirjan kehittely voidaan tehdä avoimesti wikissä.

Mikrokirja saattaa olla myös hyvä tieteellinen julkaisuformaatti mobiili- ja lukulaitteisiin.

Mikroartikkeli avoimessa tutkimuksessa

Mikroartikkeli avoimessa tutkimuksessa - Juhana Kokkonen / juhana.org

Mikroartikkeli on erittäin lyhyt tutkimusartikkeli. Ajatuksena on, että mikroartikkelin voisi kirjoittaa huomattavasti lyhyemmässä ajassa kuin tavallisen tieteellisen artikkelin. Sen keskeinen idea on esittää yksi tutkimus- tai kehitysajatus lyhyesti ja selkeästi. Mikroartikkelin kirjoittaminen on tutkimusmetodi, jolla tutkija tai tutkijaryhmä pääsee nopeasti kokeilemaan kehittelemiään ideoita julkisesti, mutta “tieteellisessä” formaatissa. Mikroartikkeleista voidaan saada nopeasti vertaispalautetta ja jatkoideoita. Saatu palaute ohjaa tutkimustoimintaa alkuvaiheessa, kun muutosten tekeminen on vielä mahdollista ja helppoa. Mikroartikkeista voidaan rakentaa myös useiden mikroartikkeleiden kokonaisuuksia.

Mikroartikkelista tai niiden ryväksistä voi jatkotyöstää

  • lehtijuttumaisempia blogijuttuja,
  • pitkiä artikkeleita,
  • presentaatioita, videoita tai näiden yhdistelmiä tai
  • mikrokirjoja.

Mikroartikkelien arvoa on helppo testata parvilla, mutta myös perinteisemmin tutkimuskollegoilla tai työn ohjaajilla. Mikroartikkelin tai parin lukemiseen menee vähän aikaa. Mikroartikkeli on myös hyvä tapa harjoitella tiivistä kirjoitustyyliä. Mikroartikkeleita tai näiden jatkojalostusta voi tehdä wikissä, jolloin myös kehitysprosessissa on mahdollista saada palautetta parvilta.

(Ks. Tutkimusparven mikroartikkelikokeiluja.)