oppiminen – juhana.org

Artikkeli Leirinuotiosta uudessa mikrokirjassa

Kirjoitin alla olevan mikroartikkelin alunperin Metropolian julkaisemaan mikrokirjaan. Otsikko on melko pompöösi, mutta menköön. Mikrokirja Oivaltavat oppimisympäristöt löytyy pdf:nä täältä.

Leirinuotio-pedagogiikka

Leirinuotio on pedagoginen kaluste, jossa viisi tietokonenäyttöä muodostaa viisikulmion. Kaikkiin näyttöihin monistuu sama kuva, joten sen ympärillä voidaan istua ympyrämuodostelmassa. Opiskelijat sekä opettajat istuvat ringissä samanarvoisina, ja Leirinuotion näyttöpiuha kiertää läppäristä toiseen sen mukaan, kenellä on jotain näytettävää. Ympyrämuodostelman ansiosta sekä näyttöjen näkymät että muut osallistujat ovat kaikkien näköpiirissä. Lähes kahden vuoden kokeilu Metropolian digitaalisen viestinnän opetuksessa ja siitä saatu palaute osoittavat, että Leirinuotio luo poikkeuksellisen tasa-arvoisen, intensiivisen ja keskustelevan oppimistilanteen. Tunnelma poikkeaa radikaalisti perinteisestä luokan edessä tapahtuvasta opettamisesta. Myös opiskelijat ovat tunnistaneet Leirinuotion pedagogisen voiman. Miten tähän on päästy? Tämä mikroartikkeli pyrkii erittelemään alustavasti onnistumisen lähtökohtia.

Oppimistavan avaaminen. Digitaalisen viestinnän opiskelijat aloittavat opiskelunsa oppimisen metataitoja käsittelevällä viikon intensiivikurssilla. Tarkoituksena on, että opiskelijat pohtivat, mitä oppiminen on ja millaisia taitoja oppijalta edellytetään. Aiheina ovat muun muassa yhdessä oppiminen, tiedonrakentelu, keskittymiskyky, tunneälykkyys ja sosiaaliset taidot. Kurssin aikana opiskelijat sisäistävät käyttämämme opetustavat. Koska käytämme Leirinuotiota, omatoimista tiedonhakua ja kollektiivista tiedonjakoa heti alusta lähtien ja kohtaamme opiskelijat intensiivisissä vuorovaikutustilanteissa, he saavat omakohtaisen kokemuksen edustamamme pedagogiikan toimivuudesta. Opetustapamme kokemusperäinen ymmärtäminen luo mahdollisuuden purkaa vanhat käsitykset oppimisesta ja opiskelusta. Tämän takia peruskoulusta omaksuttu oppimiskulttuuri on mahdollista muuttaa.

Vastuunsiirto oppijalle. Leirinuotio-pedagogiikka perustuu siihen, että jokainen on itse vastuussa omasta oppimisestaan. Samaan aikaan pyrimme siihen, että jokainen opiskelija ottaisi myös vastuuta muiden oppimisesta. Työ on nykyisin usein ryhmätyöhön perustuvaa tiedonrakentelua eli vertaisoppimista. Toisaalta “opettaja” myös oppii eniten, koska hän joutuu työstämään opetussisällöt yksinkertaiseen ja ymmärrettävään muotoon. Olemme luopuneet suurelta osin luento-opetuksesta. Opettajat saattavat alustaa kymmenen minuuttia jostakin aiheesta, mutta pääpaino on itsenäisellä tiedonhankinnalla, ryhmätöillä ja opiskelijoiden esityksillä.

Aito kohtaaminen. Samaan aikaan, kun vastuu oppimisesta siirtyy oppijalle, opettajan merkitys muuttuu tiedonjakajasta oppimisen tukijaksi. Tämä edellyttää opettajalta myös halua ja kykyä kohdata opiskelijat. Hän siis tarvitsee täsmälleen niitä samoja metataitoja, mitä opiskelijoiltakin odotetaan. Keskustelu Leirinuotiolla voi johtaa minne tahansa, ja juuri sen takia tunnelma on sähköinen. Opettajan tulee voida myöntää tarvittaessa oma tietämättömyytensä ja asettua alttiiksi yllätyksille.

Ryhmän turvallisuus. Turvallisuuden tunne ryhmän sisällä saattaa olla melko merkittäväkin osa Leirinuotion toimivuutta. Jotta opiskelija uskaltaa sanoa “tyhmätkin” ideansa ja paljastaa tietämättömyytensä, kaikilla pitäisi olla turvallisuuden tunne. Hyvä oppiminen ei ole pelkästään nerokkaiden ajatuskulkujen heittelyä vaan myös erilaisten näkökulmien ja ongelmien havaitsemista. Niin sanotut tyhmät kysymykset voivat avata kaikkien silmät arkitotuuksien oletettua häilyvämmästä luonteesta. Kaikki tämä edellyttää ymmärtävää ja tukevaa ryhmädynamiikkaa, mikä puhuu mielestäni pienten ja suhteellisen kiinteiden oppimisryhmien puolesta. Tällaisesta kotipesästä on helpompi osallistua myös monialaiseen yhteistyöhön, kun turvana on tukeva ryhmä.

Onnistuneen radikaalin opetusmuutoksen ainekset

Pidin ITK:ssa samasta aiheesta esityksen, mutta ajattelin kirjoittaa sisällön auki blogipostaukseen.

Olen lehtorina Metropolian digitaalisessa viestinnässä. Keväällä 2011 päätimme tehdä kokonaisvaltaisen muutoksen opetustavoissamme samalla kun suunnittelimme uutta opetussuunnitelmaa. Ennen muutosta meillä opetus järjestettiin perinteisesti: etupäässä pieninä yhden opettajan vetäminä kursseina. Meillä oli pitkään yhdessä toiminut ydintiimi, joka halusi muutosta. Tällä porukalla oli myös samansuuntaiset näkemykset muutoksesta. Esittelen seuraavaksi ne ainekset, joista onnistunut keitos syntyi.

Halusimme opettaa yhdessä. Tämän takia päädyimme yhdistelemään aiemmat erityisalojen kurssit isoiksi kokonaisuuksiksi. Uudet isot kurssit olivat aiheiltaan niin laajoja, ettei kukaan opettaja pystynyt opettamaan niitä yksin. Näin eri aihealueiden linkittyminen toisiinsa saatiin varmistettua ja opettajien oli pakko suunnitella opetus yhdessä. Tämän lisäksi pyrimme siihen, että opettajat olisivat myös yhdessä opetustilanteessa, näin opetuksen vastuu jakautuisi useammalle opettajalle ja samalla kaikki voisivat oppia uutta niin sisällöllisesti kuin pedagogisestikin.

Nyt digitaalisen viestinnän opetus järjestetään siten, että syys- ja kevätkauden keskeisin anti koostuu 12 opintopisteen kurssista ja heti perään alkavasta 8 opintopisteen projektista. Kurssit sisältävät teoriaa, käytännön tietotaitoa ja harjoittelua eri näkökulmista – esimerkiksi käyttöliittymäsuunnittelusta, projektinhallinnasta, ohjelmoinnista ja design-teoriasta. Projektissa taas tehdään aito digimediaprojekti – joko tilaustyö ulkopuoliselle asiakkaalle tai opiskelijoiden omista intohimoista syntynyt projekti.

Halusimmemyös , että opiskelijat tekevät mahdollisimman paljon yhteistyötä keskenään. Tämän takia päätimme, että ryhmätehtävät, yhteinen tiedonhaku ja -rakentelu ja vertaisoppiminen ovat keskeiset toimintatavat. Kursseilla tehdään paljon viikkotehtäviä erilaisissa pienryhmissä.

Opetus muodostuu viikon sykleistä. Maanantaisin opiskelijoilla on muita opintoja ja 12+8-kokonaisuus täyttää päivät tiistaista perjantaihin. Sykli alkaa tiistai-iltapäivällä uudella viikkotehtävällä. Samalla opettajat tai opiskelijat voivat alustaa uudesta aiheesta. Viikon aikana tehdään ryhmätehtäviä, pidetään lyhyitä uusia näkökulmia avaavia “miniluentoja” ja järjestetään tekemiseen keskittyneitä tekniikkapajoja (erityisesti ohjelmointiin liittyen). Viikkotehtävien tekemisen lomassa pidetään välitsekkejä ja perjantaisin on pidetty ns. studia generalia, jossa digialan ammattilaiset erilaisista yrityksistä ja organisaatioista ovat tulleet kertomaan heitä itseään juuri nyt kiinnostavista asioista.

Viikkosykli päättyy seuraavan tiistain aamupäivään, jolloin käydään läpi työskentelyn aikaansaannokset ja keskustellaan oppimistuloksista.

Muutimme myös luokkatilan. Toiminnan keskiöön tuli Leirinuotio. Leirinuotio on opetuskaluste, jossa on viisi näyttöä ja ne näyttävät samaa kuvaa Leirinuotioon kiinnitettävästä laitteesta: läppäristä, tabletista tai kännykästä. Keskeinen tavoite oli päästä pois luennoivasta yksinpuhelusta kohti keskustelevaa ja tasa-arvoista oppimistilannetta. Tässä Leirinuotion voima ylitti odotuksemme. Sen avulla oppimistilanteet muuttuivat huomattavasti intensiivisemmiksi ja dialogisemmiksi.

Leirinuotion tasa-arvoistava vaikutuksen myötä siirsimme opetusvastuuta opiskelijoille. Halusimme opiskelijoiden opettavan toisiaan. Jokainen opettaja tietää, että opetus on paras tapa oppia asiat syvällisesti. Tämän johdosta monet viikkosyklit sisältävät opiskelijoiden alustuksia ja esitelmiä. Näitä varten he etsivät ryhmissä uutta tietoa ja muodostavat omia käsityksiään eri asioista. Muut oppivat toisilta opiskelijoilta ja jo tiedonhakuvaiheessa vertaisoppimisella on keskeinen rooli.

Koimme, että opetus täytyisi aloittaa aivan erityisellä tavalla, jotta opiskelijat aktivoituisivat ja ottaisivat vastuun omasta oppimisestaan. Meillä oli usean vuoden kokemus uusista kouluun tulevista opiskelijoista, ja monilla heistä oli varsin perinteisiä “opettaja kaataa tietoa päähämme” -käsityksiä oppimisesta. Halusimme muuttaa näitä ennakkokäsityksiä ja koulun aloitus tuntui siihen parhaimmalta.

Nykyisin digitaalisen viestinnän ensimmäinen vuosi käynnistyy Oppimisen metataidot -intensiiviviikolla (ks. lisää metataidoista). Sen aikana pedagoginen ajattelumme avautuu uusille opiskelijoillemme ja samalla he tutustuvat käytännössä toimintatapaamme Leirinuotioineen, ryhmätehtävineen ja viikkosykleineen. Opiskelijat pohtivat, mitä oppiminen on. He tutustuvat viikon aikana erilaisiin oppimisen metataitoihin (esim. keskittymiskykyyn, tiedonhankintataitoihin, sosiaaliseen älykkyyteen, kollektiiviseen oppimiseen) ja opettavat oppimansa asiat toisilleen. Oppimisen metataidot -viikko on muuttanut radikaalisti opiskelijoidemme sitoutumista ja oppimisasennetta. Sen vaikutukset näkyvät koko ryhmän toiminnassa vähintäänkin koko ensimmäisen vuoden.

Lisämausteena kaikelle tälle otimme pilvipalvelut keskeisiksi toiminnan välineiksi. Lukujärjestys siirretiin Googlen kalenteriin, tiedotus Facebook-ryhmään, yhteistyö Google Driveen ja Docsiin. Kokeilimme myös Dropboxia tiedostojen jaossa, mutta Google Driven takia sitä ei olla juurikaan käytetty. Aiempien lisäksi olemme käyttäneet myös wikiä, erityisesti tiedon arkistointiin. Pilvipalveluiden käyttö on suoraviivaistanut ja helpottanut kommunikaatiota ja yhteistyötä.

Koska toimintamuutos oli raju, monenlaisia haasteita tuli vastaan matkan varrella. Opettajien näkökulmasta aikataulutus ja yhteisopetuksen työnjako olivat erityisesti ensimmäisen syksyn ajan haastavia. Täytyi löytää uudet käytännöt, kun liikkuvia osia ja toimijoita oli aiempaa enemmän. Samoin tiedonkulku opettajien välillä vaati säätämistä. Usein opettajat pitivätkin oman viikottaisen pikapalaverin jossain välissä, jotta kurssin vaiheet tulivat kaikkien tietoon.

Osaa opettajista uusi opetustyyli ei syystä tai toisesta oikein miellyttänyt, ja pedagogiikasta keskusteltiinkin suhteellisen paljon alussa. Opiskelijoiden antama palaute kuitenkin puhui vahvasti uusien toimintamallien puolesta, joten vastahakoisetkin opettajat ovat pikkuhiljaa uskaltautuneet kokeilemaan Leirinuotiota ja vertaisoppimista.

Haasteista huolimatta opettajien kokemukset olivat kuitenkin etupäässä positiivisia. Se, että opettajat tekivät enemmän yhteistyötä, koettiin erittäin hyvänä asiana. Vastuu opetuksesta voitiin jakaa tiimin kesken. Yhteisopettajuus tuki myös luento-opetuksesta irrottautumista ja lisäsi opettajien tunnetta oman kehittymisen lisääntymisestä. Yhteisvastuu toi toimintaan joustavuutta ja toiminta- ja opiskelijalähtöisyys vähensivät opettajien valmistelutyötä. Koska opettajan rooli muuttui yhteisen tiedonhaun fasilitoijaksi, ei heidän enää tarvinnut tietää kaikesta kaikkea. Lisäksi eri erikoisalueiden nivominen yhteen isommiksi kokonaisuuksiksi teki kokonaisuuksista koherentimpia ja motivoivampia.

Opiskelijamme pitävät todella paljon uudesta toimintamallistamme. Pilvipalveluiden käyttö on helpottanut kaikkien viestintää ja yhteistyötä. Opiskelijat pitävät myös todella paljon Leirinuotiosta, siitä on tullut luokan sydän, jonka ympärille kokoonnutaan automaattisesti. Opiskelijat ottavat vastuun omasta oppimisestaan. Heidän ryhmähenkensä on vahva ja he ovat ylpeitä opiskelupaikastaan. Tämä näkyy vahvana sitoutumisena opintoihin. Opiskelijatkin pitävät yhteisopetusta hyvänä asiana. Se, että kuulee eri opettajien mielipiteitä, laajentaa näkökulmaa ja viestii siitä, että oppiaksemme meidän täytyy muodostaa oma mielipiteemme asioista. Se on tärkeä osa syvällistä oppimista.

Pelkkä flipped classroom ei riitä – kääteinen opetusvastuu

Samalla kun otimme Metropolian digitaalisen viestinnän koulutuksessa käyttöön Leirinuotion opetusvälineenä, käänsimme myös opetusvastuun ylösalaisin. Koska halusimme synnyttää vertaisoppimista ja oma-aloitteisuutta, pyrimme siirtämään mahdollisimman paljon opetusvastuuta opettajilta opiskelijoille. Tätä tarkoittaa käänteinen opetusvastuu. Se antaa opiskelijoille mahdollisuuden syväoppia asioita. Jokainen opettaja tietää, että asiat oppii oikeasti vasta sitten, kun niitä pääsee opettamaan muille. Opettaminen pakottaa hahmottamaan opetettavan kokonaisuuden ja sanallistamaan sen selkeästi ja ymmärrettävästi. Opettaminen pakottaa ottamaan oman kannan opetettavaan asiaan.

Flipped classroomin (tai vastaavan menetelmän), käänteiseen luokkatilan ja käänteisen opetusvastuun yhdistelmä on muuttanut radikaalisti opetus- ja oppimiskulttuuriamme. Opetus muodostuu sykleistä, joiden alussa määritellään yhdessä Leirinuotion ääressä seuraavan syklin (esim. viikon) tehtävät. Opiskelijat ottavat syklin aikana selvää joistain asiasta ja opettavat sen muille. Näin ryhmään syntyy eri asioiden asiantuntijoita, jotka kykenevät myöhemmin osallistumaan ryhmän keskusteluihin aivan poikkeuksellisesta näkökulmasta.

Ensin ensimmäinen opiskelija tai opiskelijaryhmä esittelee omat aikaansaannoksensa.

Kun ensimmäisestä aiheesta on keskusteltu, opetusvuoro vaihtuu seuraavalle opiskelijalle tai opiskelijaryhmälle. He laittavat oman koneensa kiinni Leirinuotioon ja esittelevät omat tuloksensa. Näin vertaisoppimisesta tulee koko ryhmän keskeinen toimintamuoto.

Kun opetusvastuuta annetaan enemmän opiskelijoille, opettajien rooli muuttuu tiedonjakajasta oppimisprosessin fasilitoijaksi. Opettajan tehtävänä on tällöin tukea ja ohjata kokonaisprosessia. Opettaja muuttuu tiedottajasta palvelijaksi.

Pelkkä flipped classroom ei riitä – käänteinen luokkatila

Monet opettajat ovat innostuneet syystäkin flipped classroom -opetustavasta (ks. esim. http://www.knewton.com/flipped-classroom/). Se perustuu opetuksen ja kotitehtävien tekemispaikkojen kääntämiseen: opiskelijat käyvät tietomateriaalin ja “luennot” läpi kotonaan ennen kuin tulevat kouluun ja koulussa tehdään yhdessä tehtäviä ja sovelletaan omaksuttua tietoa. Opettajat, jotka ovat muuttaneet opetustaan tähän suuntaan, ovat pitäneet siitä kovasti. Oppiminen on syvempää ja opettaja ja oppilaat ovat koulussa läsnä toisilleen.

Flipped classroom on hyvä menetelmä, mutta se ei mielestäni muuta koulua riittävästi. Ennen kännyköitä ja nettiä koulu oli opiskelijoiden sosiaalisten suhteiden ja uusien tietojen ja taitojen näkökulmasta tärkeä ja mielenkiintoinen paikka. Nyt kiinnostavia asioita, ihmisiä ja paikkoja löytyy kaikkialta ja jokaisesta laitteesta. Pitäisikö siis kääntää koulu tilanakin ylösalaisin?

Olen ollut mukana noin kahden vuoden ajan opetuskokeilussa, jossa olemme näin tehneet. Keväällä 2011 sain idean, että voisimme kokeilla Metropoliassa digitaalisen viestinnän koulutuksessa luokan keskellä ns. Leirinuotiota. Leirinuotio on opetuskaluste, jonka avulla opetustilanne voidaan kääntää ympyrämuodostelmaan. Pöydässä on viisi näyttöä, joissa näkyy sama kuva tietokoneesta tai muusta vempaimesta. Ympyrämuodostelma mahdollistaa sen, että kaikilla on katsekontakti toisiinsa koko ajan. Näyttöjen näkymät eivät tule ihmisten kohtaamisen tielle vaan ne toimivat vuorovaikutuksen avustajina ja tehostajina.

Leirinuotio-opetuskaluste

Leirinuotio oppimiskäytössä

Samalla poistimme suuret ja painavat pöydät testiluokasta ja korvasimme ne pienillä, kevyillä ja pinottavilla pöydillä. Näin luokasta tuli kertaheitolla monikäyttöinen. Leirinuotio on luokan sydän, jonka ympärille voidaan kokoontua aina kun on yhteistä asiaa tai keskusteltavaa. Kun taas on tehtävien tai tiedonhankinnan vuoro, pöydät otetaan käyttöön seinustoilta.

Perinteinen luokka

Perinteisessä luokassa nähdään etupäässä toisten niskoja. Opettaja on erityisasemassa.

Leirinuotio luokassa

Leirinuotiosta tulee luokan keskus, jonka ympärillä kohdataan koko ryhmä.
Luokkatila tukee vuorovaikutusta ja on helposti muokattava ja monikäyttöinen

Oma kokemukseni on, että tällainen “fyysinen flipped classroom” on tehnyt koulusta taas sosiaalisesti houkuttelevan paikan. Kun kokoonnutaan Leirinuotion ääreen, ollaan aidosti yhdessä – tasa-arvoisesti ja keskustellen. Tilanne on huomattavasti intensiivisempi, kun opettajat ja opiskelijat eivät voi piiloutua pulpettiensa ja tietokoneidensa taakse. Kun tässä tilassa sovelletaan flipped classroom- tai problem based learning -menetelmää, syväoppimista tapahtuu melkein huomaamatta.

Ks. lisää http://leirinuotio.fi

Taidonhankintataidot (Metakoulu 3)

Jotta kykenet kehittämään omia taitojasi, tarvitset päämäärän, ja jotta sinulla olisi päämäärä, tarvitset vision siitä, mitä haluat oppia. Kun tiedät mihin tähtäät, huomaat virheesi ja voit ottaa opiksi. Minkä tahansa taidon harjoittelussa pitää olla vertailukohta, jota vasten omaa osaamista ja kehittyviä taitoja voi tarkistaa. Jotta harjoittelu olisi tehokasta, suuret kokonaisuudet pitää osata pilkkoa pienemmiksi paloiksi, joita on mahdollista verrata visioon.

Taito syntyy valtavasta määrästä virheitä. Virheet ja niiden tietoinen läpikäyminen hiovat suoritusta. Kun korjaamme virheitämme yhä uudestaan ja vertaamme kypsymättömyyttämme visioomme, syntyy taitoa. 10 000 tunnin ja/tai 10 vuoden harjoittelu luo mestarin asiassa kuin asiassa. Loppupeleissä taidoissa merkitsevät huomioiva toisto, sitkeys ja keskittyminen.

Taidonhankintaa voi tehostaa hakeutumalla oikeanlaiseen harjoitusympäristöön. Hyvässä taidonhankintaympäristössä toiminta on pakattu ja tiivistetty siten, että harjoitus- ja virheentekofrekvenssi on normaalia tiheämpi. Näissä nopeutetuissa simulaattoreissa tapahtuu kiihdytettyä oppimista. Kun tähän yhdistyy näkemys tavoitellusta päämäärästä, tapahtuu syväoppimista.

Tiedonhankintataidot ja tiedon soveltaminen (Metakoulu 2)

Kompleksisessa toimintaympäristössä tieto muuttuu nopeasti ja tietomäärät kasvavat kiihtyvällä tahdilla. Tiedonhankintaa vaikeuttaa näin ollen mahdollisten tietolähteiden ääretön määrä. Jos aihe on vielä entuudestaan tuntematon, ei edes sanasto, jolla tietoa voisi hakea, ole tuttu. Kuinka tunnistat tarpeellisen tiedon, jos et tiedä, mitä olet hakemassa? Lisähaasteena tiedon menestyksellinen käyttäminen yhdessä tilanteessa tai tietyssä kontekstissa ei takaa, että sama toimisi myös jossain muualla. Jotta tiedosta olisi hyötyä, sitä pitäisi osata soveltaa käytännössä eli sitä pitäisi osata yhdistellä ja rakennella eri lähteistä toimiviksi kokonaisuuksiksi.

Tiedonhankinta ja -soveltaminen edellyttävät laajaa yleissivistystä. Uusi tieto muuttuu sisäisteltyksi ja opituksi, jos se yhdistyy tavalla tai toisella jo omaksuttuun tietoon. Mitä paremmat lähtötiedot yksilöllä on, sitä enemmän hänellä on mahdollisuuksia ottaa selvää uusista asioita. Yleissivistys antaa sanaston, jonka avulla voi helpottaa tuntemattoman löytymistä.

Yleissivistyksen lisäksi tarvitaan aktiivista pyrkimystä törmätä uuteen tietoon. Jatkuva pintapuolinenkin törmääminen muiden saavutusten, kokemusten ja tutkimustulosten kanssa antaa mahdollisuuden eri asioiden yhdistelyyn luovalla tavalla. Erilaisten hajanaisten tiedonsirpaleiden avulla oman tilanteen edellyttämän luovan ongelmanratkaisun ja tiedonrakentelun mahdollisuudet moninkertaistuvat ja rönsyilevät. Tämän takia päämäärätön vaeltelu kirjakaupassa tai Twitterissä voivat olla tiedon soveltamisen näkökulmasta merkittävää toimintaa.

Jotta ympäristöstä saatava tieto omaksuttaisiin syvällisesti, täytyy oppijan osata muokata se itselleen sopivaan muotoon. Tässä voivat auttaa esimerkiksi erilaiset muistiinpanotekniikat, kokonaisuuden hahmottaminen visuaalisesti tai aiheeseen syventyminen lukemalla tai kirjoittamalla. Myös useiden näkökulmien kuuleminen tai ajatteleminen syventää omaa ymmärrystä asiasta. Ajattelu vaatii aikaa ja tiedon omaksuminen on ajattelua.

Myös sosiaalisuus liittyy tiedonhankintataitoihin. Jos olet ympäristösi arvostama, voit hyödyntää verkostosi tietämystä. Kysymällä itseäsi taitavammilta asiantuntijoilta voit nopeuttaa oppimistasi ja löytää tiedonhaun langanpäät, jotka ovat hyvällä todennäköisyydellä hedelmällisiä. Sosiaalisesta näkökulmasta katsottuna voikin olla, että toisten auttaminen on edellytys oman tiedonhaun ja soveltamisen onnistumiselle.

Tarvitsemme Metakoulua! (Metakoulu 1)

Nykyoppilaitokset keskittyvät vahvasti substanssien opettamiseen. Eri aineet ja aiheet ovat oppimisen keskiössä ja koulutus pilkotaan tiedollisen aineksen mukaan “loogisesti” eteneväksi oppimispoluksi. Erilaisia substanssialueiden yhdistelykokeilujakin on tehty. Tällaista yhdistelyä edustaa esimerkiksi ilmiöpohjainen oppiminen, jossa eri aineiden sisällöt yhdistetään kokonaisvaltaiseksi kokonaisuudeksi jonkin ilmiön ympärille. Tässä kaikessa ei ole sinällään mitään vikaa – päinvastoin, mutta kaiken tämän aineorientoituneen tieto-taidon lisäksi pitäisi koulutuksessa tehdä näkyväksi myös oppimisen metataidot. Metataidot ovat niitä taitoja, joiden avulla kehitämme itseämme ja vaikutamme itseemme ja ympäristöömme siten, että oppiminen on mahdollista. Metataitoja voi kehittää aivan kuten substanssiosaamistakin, mutta metataidoista puhutaan opiskelun yhteydessä harvoin jos lainkaan. Tarvitaan siis Metakoulua, joka konkretisoi metataidot ymmärrettäviksi, opeteltaviksi asioiksi ja tarjoaa menetelmät näiden taitojen kehittämiselle. Tämä blogikirjoitusten sarja on Metakoulun ja sen “oppiaineiden” alustava hahmotelma.

Metakoulu on koulu, joka antaa valmiudet toimia nykyisessä tietointensiivisessä maailmassa, jossa tieto rakentuu toiminnan kautta yhdessä muiden kanssa. Tällainen kompleksinen toimintaympäristö edellyttää jokaiselta yksilöltä joustavuutta, jatkuvaa oppimisen kykyä. Metataitojen kehittäminen parantaa myös yhteistyökykyjä ja omien sisäisten impulssien ymmärtämistä.

Metataidot vaativat jatkuvaa harjoittelua. Muuten ne kuihtuvat ja katoavat. Metataidot ovat luonteeltaan orgaanisia, niiden hallitsemisessa ei koskaan saavuteta maalia. Muuttuva ulkoinen ympäristö ja sisäinen mielenmaisema antavat jatkuvasti uusia mahdollisuuksia itsensä kehittämiseen. Metakoulu ei ole siis pelkästään nuoria ja opiskelijoita varten, vaan koko tietointensiivinen työelämä tarvitsee näiden taitojen jatkuvaa ylläpitoa.

Opetuksen avoin suunnittelu -mikrokirja

Minun ja Jussi Linkolan toimittama mikrokirja Opetuksen avoin suunnittelu on valmis. Kirja käsittelee avointa suunnittelua omien kokemusten ja keissien kautta. Kirja löytyy pdf-muodossa täältä: http://bit.ly/opetuksenavoinsuunnittelu

Katso myös http://mikrokirjat.metropolia.fi

Leiki ja harrasta intohimoisesti – Mielen dieetit

Elämässä pitää olla tilaa leikille, koska se on oppimisen ja luovuuden perusta. Pidä kiinni ainakin yhdestä harrastuksesta, johon suhtaudut inhohimolla. Intohimoinen uppoutuminen antaa voimia kaikille elämänalueille.

Ks. lisää: Stuart Brown Play

Mielen dieetit – yksinkertaisia sääntöjä tietotyön hallintaan.

Opettaja ja parvikatalyytti

Kuten aiemmin mainitsin, oppiminen on usein romahduttava kokemus. Sen takia usein välttelemme uuden oppimista ja koemme sen epämiellyttäväksi. Oppiminen on elämän pituinen prosessi, jossa romahduttavat oppimiskokemukset ovat keskeisessä roolissa, koska ne pakottavat näkemystemme ja uskomustemme kokonaisvaltaiseen uudelleenarviontiin. Tässä romahdusten ja uudelleen kasautumisten sarjassa “opettajilla” on keskeinen rooli. Opettaja ei tässä yhteydessä tarkoita vain virallisia opettajia vaan kaikkia ihmisiä, jotka tavalla tai toisella luovat meille romahtamisen ja rakentamisen prosessia. Hyvä opettaja osaa romahduttaa ja auttaa uudelleen kokoamisessa.

Opettaja katalyyttina / Juhana Kokkonen / juhana.org Kuvio 1. Opettajan rooli oppimisprosessissa on erityisesti romahduttajan rooli, joka toisaalta auttaa myös romahdusta seuraavan kaaoksen hallitsemisessa.

Organisaation oppimisen näkökulmasta samanlaista roolia toimittaa parvikatalyytti, jonka tehtävänä on nostaa ruohonjuuritasolta nousevat organisaation kipupisteet, kasvun paikat ja ristiriidat esiin. (Olen aiemmin käsitellyt parvikatalyyttiä hieman eri termillä vapaa toimija.) Parvikatalyytti luo eri toiminnan kohteiden ympärille yhteiskehittämisen parvia ja toimii välittäjänä ja neuvottelijana katalysoimiensa parvien ja hierarkkisen organisaation välillä. Parvikatalyytti on siis organisaation näkökulmasta romahduttaja ja romahduksen jälkeisen uudelleen rakentamisen avustaja.

Parvikatalyytti ristiriidan toimijana / Juhana Kokkonen / juhana.org Kuvio 2. Parvikatalyytti hierarkkisen organisaation ja parvien välisten romahdusten synnyttäjänä ja niitä seuraavan kaaoksen hallinnan auttajana.

Organisaatio = kalkkuna

Nassim Nicholas Talebin kirjassa Musta joutsen kerrotaan kalkkunasta, joka päivä päivältä tulee omien kokemustensa kautta varmemmaksi omasta maailmantulkinnastaan. Kalkkunan näkökulmasta maailmassa on luotettavan tuntuisia ja mukavia ihmisiä, jotka tuovat ruokaa joka päivä ja pitävät kalkkunoista huolta. Jokapäiväinen tapahtumien toisto tukee tätä tulkintaa maailmasta, kunnes kiitospäivän aattona tapahtuu kalkkunan näkökulmasta jotain täysin odottamatonta ja yllättävää. Elämän varrella tapahtunut pinoutuva oppiminen päättyy viimeiseen ja tappavaan romahduttavaan oppimiskokemukseen.

Kalkkunan oppimiskäyrä - Taleb: Musta joutsen / juhana.org Hieman mukaeltu versio Talebin alkuperäisestä kaaviosta.

Organisaatiot ovat tarinan kalkkunan kaltaisia olioita. Organisaatioilla on usein tarve pitää kiinni historiastaan ja sen tuomista toimintamalleista, arvoista ja tavoista. Suuret muutokset tehdään usein liian myöhään. Yksi syy tähän on se, että jokainen organisaatio on loppujen lopuksi ihmisistä koostuva olio ja suurin osa ihmisistä ei hae vapaaehtoisesti romahduttavia oppimiskokemuksia, vaikka niiden arvo tunnettaisiin ja ymmärrettäisiin. Oppinen sattuu ja organisaatiomuutos sattuu, koska se on viimekädessä yksilöiden toimintamallien, tapojen ja arvojen muutos.

Luova kalkkuna - Juhana Kokkonen / juhana.org Myös organisaatioilla pitää olla kyky oppia ja kyseenalaistaa itsensä. Ennakoiva ja luova kalkkuna ei jää odottamaan paistiksi muuttumista, vaan se yrittää haarukoida muutosta, joka muuttaisi tulevaisuuden ehkä jopa ennustamattomalla tavalla. Kalkkunalla, joka yllättäen alkaa munia kultamunia tai puhuu suomea, on käsittääkseni keskimääräistä pienempi todennäköisyys joutua ruokapöytään.

Leirinuotio­-pedagogiikka

Leirinuotio-pedagogiikka