Tour de Metropolia

Tässä juttusarjassa esittelen asioita ja kokeiluja, joiden parissa olen työskennellyt tämän kevään 2010 aikana Metropolia-ammattikorkeakoulussa.

Fillarijengi (juhana.org / metropolia.fi)

Viime toukokuussa järjestettiin ensimmäistä kertaa Tour de Metropolia -pyöräilytapahtuma. Ideana on kiertää pyöräillen Metropolian eri toimipisteitä Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla, mainostaa työmatkapyöräilyä varteenotettavana liikkumisvaihtoehtona ja pitää hauskaa. Viime vuoden Tour de Metropolia oli kaikin puolin onnistunut ja tänä vuonna on tarkoitus järjestää homma uudelleen.

Tour de Metropolia on Fillarijengiksi itseään kutsuvan ryhmittymän aikaansaannos. Fillarijengi on Metropolian ensimmäinen wikitoiminnasta ponnistanut vapaaehtois-/harrasteryhmä. Toiminta on ollut suhteellisen pienimuotoista; Fillarijengi on muun muassa kerännyt wikiin eri toimipisteiden pyöräilyfasiliteetteja (so. säilytystiloja, suihkumahdollisuuksia jne.). Tour de Metropoliasta on tullut kahdessa vuodessa selvästi Fillarijengin pääjuttu.

Tour de Metropolia järjestetään tänä vuonna torstaina 27.5. Lähtö on Arabianrannasta ja Tikkurilan, Myyrmäen, Leppävaaran ja Pitäjänmäen kautta kierros päättyy keskustaan Bulevardille/Kalevankadulle. Kilometrejä kertyy kokonaisuudessaan noin viisikymmentä.