Tässä juttusarjassa esittelen asioita ja kokeiluja, joiden parissa olen työskennellyt tämän kevään 2010 aikana Metropolia-ammattikorkeakoulussa.

Pienen opiskelijatiimin kanssa olemme jo yli vuoden kehitelleet mikroartikkelien kirjoittamis- ja julkaisupalvelua (Microjournal.org). Mikroartikkeleita on jonkin verran kokeiltu käytännössä Tutkimusparvessa, mutta itse näen mikroartikkelin todella sopivana välineenä ammattikorkeakoulujen toimintaan.

Ensimmäinen alfaversio julkaistiin jo viime syksynä, mutta huomasimme nopeasti, että yhteiskirjoittaminen oli sen avulla todella vaikeaa. Onneksemme Google osti Etherpadin ja samalla sen lähdekoodi avattiin. Nyt olemme integroimassa Etherpadia Microjournaliin. Meillä on ollut pieniä teknisiä haasteita, mutta tavoitteena olisi saada ensimmäinen stabiili versio testaukseen vielä tämän kuun lopuun mennessä.

Keväällä kokeillaan Microjournal.org-palvelua erilaisissa yhteyksissä Metropoliassa. 31.3. järjestämme mikroartikkelityöpajan, jossa metropolialaiset keskittyvät pohtimaan Metropolian arvojen merkitystä yhteiskirjoittamalla mikroartikkelita. Loppukeväästä olisi tarkoitus kokeilla mikroartikkelia vaihtoehtona perinteiselle opinäytetyön kypsyyskokeelle. Myös tutkimus- ja kehitystoiminnan yhteydessä olisi tarkoitus kokeilla Microjournal.org-palvelua osana hanketoimintaa.

Feel free to Flattr this post at flattr.com, if you like it.

Tämä Kohti yhteistoiminnallista yhteisöä -kirjoitussarja on referaatti artikkelista Towards Collaborative Community, joka on miestäni äärimmäisen oivaltava ja historiallisesti perusteltu näkökulma organisoitumisen trendeihin tietointensiivisillä toimialoilla.

Adler, Paul S. & Charles Heckscher (2006): Towards Collaborative Community. Teoksessa Adler, Paul S. & Charles Heckscher (toim.): The Firm as a Collaborative Community – Reconstructing Trust in the Knowledge Economy. New York: Oxford.

*****

Adler ja Heckscher näkevät yhteistoiminnallisen yhteisön seuraavana askeleena historiallisessa kehityksessä, jossa työn organisoitumisen muutokset ovat tapahtuneet vuoronperään kontrollin ja sitoutumisen parantamisen avulla. Työtä on uudistettu aina siten, että jotakin aiempaa muutosta on pyritty korjaamaan vastavoiman suuntaan. (Mts. 68–69.)

Adler ja Heckscher näkevät johtamistekniikoiden kehittymisessä seuraavat edistysvaiheet:
1. Sitoutuminen, 1870–1890: työhyvinvointi (welfare work).
2. Kontrolli, 1890–1910: tieteellinen liikkeenjohto (scientific management).
3. Sitoutuminen, 1920–1940: ihmissuhdekoulukunta (human relations)
4. Kontrolli, 1940–1960: järjestelmien rationalisointi (systems rationalization)
5. Sitoutuminen, 1970–1990: työntekijöiden osallistuminen (employee involvement)
6. Kontrolli, 1990– : liiketoimintaprosessien uudelleenja?rjesta?minen / ulkoistaminen
(business process reengeneering / outsourcing) (Mts. 69.)

Historian edetessä sitoutumiseen liittyvät muutostoimenpiteet ovat alati syventäneet sitoutumista. Hyvinvoinnin edistämisessä ei vielä varsinaisesti muutettu organisaation toimintatapaa. Ihmissuhdekoulukunnassa kiinnitettiin huomiota erityisesti työnjohdon taitojen kehittämiseen. Vasta työntekijöiden osallistumiseen panostaminen toi sitoutumisen kysymykset yritystoiminnan ytimeen. Kontrolliin tähtäävät muutokset ovat taas pyrkineet alati laajenevaan vaikuttavuuteen arvoketjussa. Tieteellinen liikkeenjohto keskittyi työtoimenpiteiden ja materiaalivirtojen hallintaan. Järjestelmien rationalisointi tähtäsi kokonaisvaltaiseen tuotannon ja jakelun optimointiin. Liiketoimintaprosessien uudelleenja?rjesta?misessä ja ulkoistamisessa pyrittiin jo kaikkien toimenpiteiden rationalisointiin niin organisaation sisällä kuin niiden välilläkin. (Mts. 69.)

Johtamistekniikoiden siksak-polku (alkup. kuva Adler & Hechscher 2006, 70).

Uudet kontrollointiin keskittyvät kehitysvaiheet suhtautuvat aina myönteisemmin sitoutumiseen kuin edeltäjänsä. Näin kontrollivaihe luo aina mahdollisuuden syvemmälle sitoutumisen vaiheelle ja tämä taas uudelta pohjalta käynnistyvälle kontrolloinnin tehostamisvaiheelle. (Mts. 69–70.) Adler ja Heckscher näkevät sitoutumisen vaiheet dynaamisina ja innovatiivisina laissez-faire-tyyppisinä työn toimintalogiikan radikaaleina hyppäyksinä, joiden pohjalta uusi kontrollointivaihe voi aloittaa talouskasvun ja toimivimpien uusien toimintamallien optimoinnin. Nyt ulkoistaminen ja muut edellisen kontrollivaiheen toimenpiteet ovat johtaneet tilanteeseen, jossa eri osapuolet eivät sitoudu toisiinsa aidosti. Adler ja Heckschet näkevätkin, että nykyisen ulkoistamisen ja itsekkään individualistisen kauden, joka manifestoituu muun muassa Enronin korruptioskandaalissa, jälkeen on selvä tarve uuden tyyppiselle luottamusta ja yhteistoimintaa kehittävälle muutosvaiheelle. He kuitenkin huomauttavat, että vaikka yhteistoiminnallinen yhteisö maksimoi tietointensiivisen työn tuottavuuden, ei sen ilmaantuminen ole historiallinen välttämättömyys. (Mts. 73–74.) Esimerkisi erilaisten etujärjestöjen ja ryhmien arvot, toimintatavat ja tavoitteet (stakeholder regime) (mts. 74–76) ja tekijänoikeudet (mts. 76–77) vaativat suuria muutoksia ennen kuin yhteistoiminnallinen yhteisö voi syntyä koko potentiaalissaan.

“Emme voi elää ilman yhteisöä, mutta emme voi myöskään ottaa takaisin aiempia tuttuja yhteisöllisyyden muotoja (mts. 78).”

Feel free to Flattr this post at flattr.com, if you like it.

Tämä Kohti yhteistoiminnallista yhteisöä -kirjoitussarja on referaatti artikkelista Towards Collaborative Community, joka on miestäni äärimmäisen oivaltava ja historiallisesti perusteltu näkökulma organisoitumisen trendeihin tietointensiivisillä toimialoilla.

Adler, Paul S. & Charles Heckscher (2006): Towards Collaborative Community. Teoksessa Adler, Paul S. & Charles Heckscher (toim.): The Firm as a Collaborative Community – Reconstructing Trust in the Knowledge Economy. New York: Oxford.

*****

Vastavuoroisen osallistumisen etiikka (the ethic of interdependent contribution). Yhteistoiminnallinen organisaatio perustuu gemainschaftista ja gesellschaftista poikkeavaan etiikkaan, joka ilmenee osallistumisena (contribution) yhteisen päämäärän tavoitteluun ja osallistumisena toisten menestymisen tukemisessa.

(1) Yksilön toiminta, joka keskittyy erityisesti yhteisen päämäärän saavuttamiseen, on ristiriidassa tarkkaan rajatun työnkuvan kanssa. Työ kohti yhteistä päämäärää saattaa vaatia perinteisen työnkuvan näkökulmasta “ylimääräisten” vastuiden, töiden ja valtuuksien ottamista. (Mts. 39–40.)

(2) Jotta olisi mahdollista toimia yhdessä yhteisen päämäärän eduksi, pitää yksilöiden myös ymmärtää toistensa tavoitteita ja identiteettejä ja auttaa muita sekä heidän yksilöllisissä että ryhmään liittyvissä pyrkimyksissään. Vain näin voidaan luoda yhteistyölle otollinen ilmapiiri. Tämä suuntaa yksilön toimintaa osittain poispäin “rationaalisista” lyhyen tähtäimen töistä ja tavoitteista. (Mts. 40.) Yksilöiden välinen luottamus syntyy tiedon jakamisen kautta. Yksilöt, jotka jakavat tietonsa, koetaan luotettavimmiksi. Myöskään yksilöiden samankaltaisuus tai “toimeentuleminen” ei ole tärkeintä, sillä erilaisuus on äärimmäisen arvokasta ryhmän toiminnalle. (Mts. 42.)

Näiden osallistumiseen liittyvien eettisten lähtökohtien ansiosta syntyy avoimuuden ja tiedon jakamisen vaade. Ei voida tietää, kuka tai ketkä kompleksisessa yhteistyörakenteessa tarvitsee/tarvitsevat mitäkin tietoa. Yhteisen päämäärän kannalta on siis tehokkainta jakaa kaikki kaikkien kesken. (Mts. 40.)

Vastavuoroinen prosessijohtaminen (interdependent process management). Yhteistoiminnallisen yhteisön johtamiseen liittyy useita organisoitumisen haasteita:

(1) Organisaation (sisäiset tai ulkoiset) rajat eivät voi olla tarkkoja. Toiminnassa tulee olla mahdollisuus rajanylityksiin ja yhdistymisiin.
(2) Erilaisille yksilöille tulisi antaa mahdollisuus löytää oma paikkansa, koska yksilöiden tekniset taidot, tiedot ja kyvyt eroavat toisistaan.
(3) Toiminnan johtaminen tulee olla arvorationaalista eli yksilö, joka tiedoiltaan ja taidoiltaan on kyvykkäin jonkin asian saavuttamiseen, tulee olla vastuussa hänen hierarkkisesta positiostaan riippumatta.
(4) Arvot täytyy löytyä yhteisen keskustelun avulla, josta syntyy toimintaa suuntaava ja motivoiva voimavara kaikille yhteisön jäsenille. Tämä haastaa modernin käsityksen arvojen yksilöllisyydestä ja yksityisyydestä. (Mts. 44.)

Näiden ongelmien ratkaisemiseen tarvitaan tarkoituksenmukaista, neuvottelulähtöistä mutta formaalia yhteistyön organisoimista, koska pelkät epäformaalit suhteet eivät takaa riittävän joustavaa ja laajaa yhteistoimintapotentiaalia. Organisoidun keskustelun kautta kyetään paremmin tunnistamaan eri toimijoiden motivoituminen ja neuvottelemaan yhteisesti hyväksyttyä suuntaa yhteistoiminnalle. Prosessijohtamisen tulisi myös mahdollistaa, ei estää, uusien yhteistyösuhteiden syntymistä. (Mp.)

Vastavuoroisessa prosessijohtamisessa on kaksi ulottuvuutta: (A) yhteisen, jaetun tarkoituksen tunteen syntymisen prosessi ja (B) erilaisten ja taidoiltaan eritasoisten yksilöiden työn koordinointiprosessi (mts. 45). Yhteisen tavoitteen syntyminen on ainakin vielä suhteellisen harvinaista olemassa olevissa yrityksissä, koska se vaatii toiminnan strategisten valintojen ymmärtämistä koko organisaatiossa ja koska se edellyttää erilaisten ja erilaisissa positioissa olevien yksilöiden yhdessä käymää reflektiota strategisesta suunnasta. Jokaisen yksilön tulisi kyetä analysoimaan ja painottamaan omaa näkökulmaansa ja osallistumaan strategian uudelleenmuotoiluun. (Mts. 47.)

Yksilöiden työtä pitää koordinoida ja tukea kompleksisessa organisaatiorakenteessa. Tämä tapahtuu mahdollistamalla ja järjestämällä yhteistä keskustelua, jossa näkemyksiä ja tietoja voidaan jakaa kaikkien kesken ja jonka johdosta voidaan käynnistää nopeasti toimintaa ilman esimiesten mandaattia. (Mts. 49.) Tällaisessa toimintaympäristössä yksilöt voivat kokea eri tavoitteet keskenään ristiriitaisiksi. Ihmisten väliset valtasuhteet vaihtelevat ja yksilöllä saattaa syntyä kokemus, jossa hän on keskellä eri suuntiin vetäviä voimakenttiä. Kyky toimia tällaisessa ympäristössä onkin yksi tärkeimmistä yksilöltä vaadittavista ominaisuuksista. (Mts. 52.)

Jotta yhteistoiminta on mahdollista, eri toimijoiden tulee uskoa, että toisilla on annettavaa yhteiseen projektiin. Usko voi syntyä vain ympäristössä, jossa kyetään ohittamaan stereotyyppiset luulot ja ennakko-oletukset muista toimijoista. Yhteistoiminnallisessa yhteisössä jokaisen tulee kyetä ymmärtämään toisia ja heidän motivaatioitaan ilman liittoutumista tai moraalista sitoutumista. Jotta päämääränä säilyy yhteinen, jaettu maali, yksilöiden tulee kyetä asettumaan toisten näkökulmaan. Yhteistoiminnallisessa yhteisössä sitoutuminen syntyy keskustelun ja neuvottelun kautta. Tämän takia prosessijohtamisen tärkeiksi aspekteiksi nousevatkin ihmisten tekemien sitoumusten ääneenlausuminen ja dokumentointi sekä käytäntöjen määrittely töiden toteutumisen seuraamiselle ja varmistamiselle. (Mts. 53.)

Vastavuoroinen sosiaalinen minä (the interdependent social self). Uusi toiminnan etiikka edellyttää yksilöltä kykyä toimia samanaikaisesti useissa eri yhteisöissä ja erilaisten vastavuoroisuuteen perustuvien kilpailevien vaatimusten ristitulessa. Yhteistoiminnallinen yhteisö vaatii yksilöltä muutakin kuin instrumentaalista rationaalisuutta ja yksilöllisyyttä: yksilön tulee kyetä osallistumaan erilaisiin sosiaalisiin tilanteisiin, hänen tulee sisäistää uusi osallistumisen etiikka ja hänen pitää selviytyä erilaisten identiteettien ja ryhmien sekamelskasta. Pelkkä yksilöllisyys ei siis riitä vaan yksilöllisyys on arvokasta vasta, kun se syntyy yksilön suhteissa muihin. (Mts. 54–55.) Tällaisen muista riippuvan minän kautta yksilöt voivat luoda tunnesidoksia yhteisiin päämääriin ja kokea ylpeyden ja itsensä arvostamisen tunteita osallistuessaan tämän päämäärän tavoitteluun. Yksilön tulisi olla avoin kritiikille ja nähdä erimielisyyden ja konfliktin hyödyt projektille. Tärkein palkkio sosiaaliselle minälle on muiden antama arvostus yksilön panoksesta ja osallistumisesta; arvokkaat panostukset luovat arvostusta. Sosiaalinen minä vaatii jatkuvaa vuorovaikutusta ja vastuunottamista yhteisestä päämäärästä sekä ymmärrystä muiden osallistumisen arvosta. (56–58.)

…jatkuu…

Feel free to Flattr this post at flattr.com, if you like it.

Tämä Kohti yhteistoiminnallista yhteisöä -kirjoitussarja on referaatti artikkelista Towards Collaborative Community, joka on miestäni äärimmäisen oivaltava ja historiallisesti perusteltu näkökulma organisoitumisen trendeihin tietointensiivisillä toimialoilla.

Adler, Paul S. & Charles Heckscher (2006): Towards Collaborative Community. Teoksessa Adler, Paul S. & Charles Heckscher (toim.): The Firm as a Collaborative Community – Reconstructing Trust in the Knowledge Economy. New York: Oxford.

*****

1) Työsuhteen pituus. Lojaalisuus perustuu pitkien työsuhteiden ennakko-odotukseen. Viimeisten kolmenkymmen vuoden aikana organisaatioiden kyky varmistaa pitkät työsuhteet on heikentynyt, mikä on johtanut yksilötasolla siihen, että yksilön identiteetti ja kiinnostuksen kohteet eivät enää kytkeydy yrityksen toimintaan. (Mts. 33.)

2) Yhteistyön sidokset hierarkiaan. Lojaalisuuteen perustuvien yhteisöjen yhteistyösuhteet ovat pääsääntöisesti henkilökohtaisia ja ne ovat vahvasti sidoksissa yksilön positioon hierarkiarakenteessa. Rajojen ylitykset yhteistyösuhteissa ovat harvinaisia. Tämä johtaa erilaisten kuppikuntien syntyyn ja oman ryhmän etujen ajamiseen eli se pikemminkin vahvistaa kuin heikentää eri organisaation osien välisiä rajoja. Rajanylitykset ovat varsin sattumanvaraisia eivätkä ne ole organisaation itsensä luomia. Tämän takia haluttujen tai organisaation näkökulmasta keskeisten rajanylitysten todennäköisyys on suhteellisen pieni. (Mts. 33–34.)

3) Joustavuus. Lojaalisuuteen perustuva paternalistinen yhteisö ei ole riittävän joustava ja muuntautumiskykyinen. Vaikka tällaisessa organisaatiossa voidaan auttaa toisia jossain määrin (esimerkiksi tekemällä palveluksia pienissä ongelmatilanteissa vastapalvelusta vastaan), ei tällainen organisaatio kykene luomaan toimintaa nopeasti ja luotettavalla tavalla uusien, yhtäkkiä ilmaantuvien kompleksisten ongelmien ympärille. Tällainen muuntautumiskyky vaatii huomattavasti kokonaisvaltaisempaa vastavuoroisuuden ilmapiiriä.

4) Yksilöiden toimintakentät. Lojaalisuuteen nojaava organisaatio perustuu normiin, että jokainen yksilö on oman työalueensa asiantuntuja, jonka asemaa tai tietämystä ei kukaan saa kyseenalaistaa. Tällainen lähtökohta surkastuttaa konfliktit ja ohjaa toisten kanssa toimeentulemisen ilmapiiriin. Tämä ohjaa yhteisöä riitojen välttelyn kulttuuriin. (Mts. 34.)

Lojaali yhteisö on orientoitumiseltaan yksityiskohtia tarkasteleva ja spesialisoitunut. Tietointensiivinen talous vaatii kokonaisvaltaisempaa orientoitumista. Se vaatii tiimityötä, joka perustuu sitoutumiselle tiimityöhön, ei tiettyihin yksilöihin kohdistuvalle lojaalisuudelle tiimissä. Se tarvitsee “notkeaa luottamusta”, ei pitkäaikaiselle tuttuudelle perustuvaa sokeaa luottamusta. (Mp.)

…jatkuu ja pitkään…

Feel free to Flattr this post at flattr.com, if you like it.

Tämä Kohti yhteistoiminnallista yhteisöä -kirjoitussarja on referaatti artikkelista Towards Collaborative Community, joka on miestäni äärimmäisen oivaltava ja historiallisesti perusteltu näkökulma organisoitumisen trendeihin tietointensiivisillä toimialoilla.

Adler, Paul S. & Charles Heckscher (2006): Towards Collaborative Community. Teoksessa Adler, Paul S. & Charles Heckscher (toim.): The Firm as a Collaborative Community – Reconstructing Trust in the Knowledge Economy. New York: Oxford.

*****

Adlerin ja Heckscherin artikkeli perustuu näkemykselle, että olemme historiallisessa käännekohdassa, jossa organisaatioille ja työnteolle on muotoutumassa uusi muoto: yhteistoiminnallinen yhteisö (collaborative community) (Adler & Heckscher 2006, 13). Yhteistoiminnallinen yhteisö eroaa aiemmista organisoitumisen logiikoista: traditionaalisesta ja modernista yhteisöstä.

Traditionaalinen yhteisö perustuu lojaalisuudelle ja kunnioitukselle. Tällaisen yhteisön luottamus perustuu velvollisuuksille, jotka syntyvät oman sosiaalisen statuksen aiheuttamista vaateista ja kunnian säilyttämisestä. Traditionaalinen yhteisö perustuu myös sisäpiiriläisten ja ulkopuolisten tarkkaan erotteluun. Tämän johdosta traditionaalinen yhteisö  näkee myös roolien tai statusten ylitykset pääsääntöisesti uhkina. (Mts. 18.) Traditionaalisessa yhteisössä jäsenet ovat vahvasti sidoksissa toisiinsa ja he voivat luottaa siihen, että muiden yhteisön jäsenten toiminta ja käyttäytyminen on ennakoitavissa ja ymmärrettävissä yhteisön jakamien “ikuisten” normien kautta. Tällaisesta yhteisöllisyydestä kirjoittajat käyttävät Ferdinand Tönniesin termiä Gemeinschaft. (Mts. 13.)

Modernisaation yhteydessä kehittynyt individualisoitumistendenssi hajotti traditionaalisen yhteiskuntajärjestelmän. Moderni yhteisö perustuu itsenäisten yksilöiden koskemattomuudelle ja sen luottamus perustuu uskomukseen yksilön rationaalisesta ja johdonmukaisesta käytöksestä. Moderni yhteisö on löyhä, rationaalisperustainen ja funktionaalinen. Jaettujen traditionaalisten moraalikäsitysten hajottua erilaisten vaihtoehtojen kirjoksi individualismi loi uuden ideaalin yksilölle: vaatimuksen olla rationaalinen, itsekäs ja johdonmukainen. Individualismi on ristiriidassa traditionaalisen yhteisöllisyyden kanssa. Tämän johdosta yksilöt ovat päätyneet muun muassa eristämään elämäänsä yksityisen alueen, jossa perhe ja muut yhteisöt voivat toimia ilman, että ne uhkaavat individualistista kokonaisuutta. (Mts. 19–20.) Modernin yhteisön jäsenet voivat luottaa siihen, että muut yksilöt todennäköisesti noudattavat yhteisiä yhteiskunnalisia sääntöjä ja ohjeita tai toimivat muuten yleisten oletusten mukaisesti. Tällaisesta “ohueen” luottamukseen perustuvasta yhteisöstä Tönnies käytti nimitystä Gesellschaft. (Mts. 13.)

Sekä traditionaalinen että moderni yhteisö eivät ole tarkoituksenmukaisia nykyisessä tietointensiivisessä taloudessa, jossa tärkeitä ominaisuuksia ovat sopeutumiskyky ja kompleksisten riippuvuussuhteiden hallinta. Tämän takia Adlerin ja Heckscherin mukaan yritysmaailmassa on syntymässä uusi yhteistoiminnallisen yhteisön malli. Jos traditionaalinen yhteisö perustui vahvaan riippuvuuteen yhteisöstä (dependence) ja moderni yhteisö riippumattomuuteen (independence), yhteistoiminnallisessa yhteisössä toimiminen perustuu vahvasti yksilöiden ja organisaatioiden keskinäisiin, monimutkaisiin ja alati muuttuviin riippuvuussuhteisiin (interdependence). Ero aiempiin on samanaikainen riippuvuussuhteiden hyväksyminen, kaikenlaisten muutosten ja niiden vaikutusten hyväksyminen ja oman toiminnan vaikutusten ymmärtäminen suhteessa kokonaisuuteen ja toisten toimintaan. Yhteistoiminnallisessa yhteisössä luottamus perustuu uskomukseen, että muut yksilöt osallistuvat yhteisesti jaetun päämäärän saavuttamiseen. Yhteistoiminnallisessa yhteisössä toiminta perustuu yhteisön keskustelulle ja yhteisen tarkoituksen tai päämäärän luomiselle. Tarkoitukset ja päämäärät ovat aina pragmaattisia eli nekin voivat muuttua prosessin aikana. (Mts. 20–21.)

Jatkuu…

Feel free to Flattr this post at flattr.com, if you like it.

Sosiaaliseen mediaan liittyvää tutkimusta ja kirjallisuutta kahlatessa on mieleen juolahtanut kysymys: ovatko vakuuttavuus ja vaikuttavuus toisiaan hylkiviä ominaisuuksia? Vakuuttavuuteen liittyy määreitä perinpohjaisuus, monipuolisuus ja kompleksisuus. Vaikuttavuuteen taas yksinkertaisuus, omaksuttavuus ja liioittelu.

Feel free to Flattr this post at flattr.com, if you like it.

Parvet ovat jokaisen avoimen tutkimuksen vaiheen ja työvälineen turboahdin. Parvet ovat tutkijan toiminnan peilauspinta ja vertaispalautejärjestelmä. Jokaisen yksilön parvet ovat uniikkeja yhdistelmiä sosiaalisia suhteita, nettipalveluja ja yllätyksiä. Parhaimmassa tapauksessa parvet innostavat tutkijaa ylittämään itsensä, mutta vaikka parvet olisivat osin hiljaisia ja hahmottomia jo niiden potentiaalinen olemassaolo vaikuttaa tutkimustoiminnan laatuun positiivisesti.

Feel free to Flattr this post at flattr.com, if you like it.

Mikrokirja on lyhyistä tekstikokonaisuuksista koostettu temaattinen kokonaisuus, joka julkaistaan verkossa, fyysisenä kirjasena tai molempina. Mikrokirja julkaistaan suhteellisen pienellä toimitustyöllä käyttämällä hyväksi olemassa olevia blogiposteja ja/tai mikroartikkeleita.

Mikrokirjan tarkoitus on olla yksittäistä blogipostia tai mikroartikkelia laajempi katsaus jonkin tietyn aihealueen tematiikkaan. Mikrokirja on kuitenkin enemmän työväline kuin loppuun hiottu julkaisu. Se on  lähempänä working paperia kuin toimitettua kirjaa. Ajatuksena on avata tutkimusta julkaisun muodossa mahdollisimman aikaisessa vaiheessa – tutkimuksen tekemisen keskellä tai heti sen jälkeen. Olen itse ajatellut, että käyttäisin joitain tämän blogin temaattisisista kokonaisuuksista mikrokirjan pohjana.

Mikrokirjan hyötyjä ovat

1. Uuden tyyppinen löydettävyys. Mikrokirja jää eri tavalla eloon kuin esimerkiksi parikymmentä hajanaista blogiviestiä.
2. Jaettavuus. Mikrokirjaa on helppo jakaa joko fyysisenä kappaleena tai pdf:nä verkossa.
3. “Salonkikelpoisuus”. Mikrokirja on “enemmän” julkaisu kuin blogiviesti. Tämä pitää paikkansa ainakin vielä. Mikrokirja on helpompi mieltää “oikeana” julkaisuna.
4. Nopeus. Mikrokirjan avulla tutkija pääsee kokeilemaan ideoitaan sekä ideoiden kokonaisuutta tavallista kirjan kirjoittamisprosessia nopeammin. Parvien kommenteista ja kirjan leviämisestä voi päätellä tutkimuksen ja ideoiden osuvuutta ja laatua.

Mikrokirjaa voi tukea ja mainostaa videoesityksillä. Mikrokirja voi olla myös tulosta aiemmin tehdyistä mikro-caseista, tällöin ainakin verkossa julkaistavaan mikrokirjaan voidaan liittää itse videoesityksetkin. Mikrokirjaa voi jatkokehittää perinteiseksi artikkeliksi tai kirjaksi.

Mikrokirjan kehittely voidaan tehdä avoimesti wikissä.

Mikrokirja saattaa olla myös hyvä tieteellinen julkaisuformaatti mobiili- ja lukulaitteisiin.

Feel free to Flattr this post at flattr.com, if you like it.

Wiki on kaiken blogikirjoitusta pidemmän tai formaalimman tekstin kirjoitusväline. Avoin wiki mahdollistaa reaaliaikaisen palautteen innostuneimmilta lähiparvilaisilta, asynkronisen tieteellisen keskustelun keskellä tutkimusprosesseja, tutkimusideoiden “julkaisun” huomattavasti aikaisemmin kuin tutkimuksen valmistuessa. Wiki myös tallentaa koko prosessin, jolloin tutkija (tai miksei joku muukin kiinnostunut) voi takautuvasti tutkia, miten lopullinen tutkimus on kehittynyt, milloin erilaisia valintoja on tehty ja millainen oppimisprosessi tutkimuksen tekeminen on ollut.

Feel free to Flattr this post at flattr.com, if you like it.

Perinteinen julkaisu (artikkeli, kirjan luku tai lehtijuttu) on usein myös avoimen tutkimuksen lopputulema. Perinteisen julkaisun voi kuitenkin kirjoittaa avoimessa wikissä, jolloin lähiparvet voivat auttaa, kommentoida ja kritisoida sisältöä prosessin edetessä. Julkaisun pääasioista voi tehdä nopeasti katsottavan, helposti lähestyttävän auviovisuaalisen esityksen.

Feel free to Flattr this post at flattr.com, if you like it.