Siirryn hetkellisesti zen-moodiin

Juhana.org siirtyy zen-moodiin noin kuukauden ajaksi. Tarkoituksena on hetken aikaa keskittyä muiden asioiden ideointiin ja pohdintaan. Jatkan muun muassa tutkimusasioiden ja wikitoiminnan kehittelyä työpaikallani ja hahmottelen uudelleen väitöskirjaluonnostani (tämä ei tule päättymään koskaan).

Tämän tapainen bloggaaminen pistää todella ajatukset liikkeelle, mutta samalla se saattaa piilottaa muita ajatuksia. Kirjoittamisesta tulee myös helposti itselle asetettu velvollisuus. Toivoisin, että bloggausloma voisi antaa tilaa syvemmälle tai ainakin erilaiselle tuumailulle ja pohdinnalle. Olen alkanut pohtimaan kaiken tämän sosiaalisen median, multitaskingin ja puolitarkkaavaisuuden tilojen maailmassa sitä, pitäisikö omaa työtä/elämää/tekemisiä yrittää rytmittää päivärytmin lisäksi myös pitempiin kausiin, joissa yrittäisi aina keskittyä muutamaan asiaan.

Voi myös olla, että uusia blogiaiheitakin syntyy varastoon, kun “pakkoa” ei ole. Palaamisiin.

Täydellinen internetin backup

Täydellinen internetin backup - juhana.org

Pilvikoneet voivat jakaa kaiken keskenään. Pilvikone tallentaa ikuisen selainhistorian. Yhdistämällä kaikkien pilvikoneiden selainhistoriat saadaan aikaan täydellinen backup internetistä. Kaikkien sivujen muutoksia voidaan tutkia jälkikäteen. Hakukoneita voidaan käyttää menneisyydessä. Yllätyksiä voidaan analysoida jälkikäteen tarkasti.

Kaiken jakaminen

Kaiken jakaminen - juhana.org

Pilvikoneet voivat linkittyä toistensa kanssa. Niiden välillä voidaan kaikki jakaa reaaliaikaisesti ja/tai asynkronisesti. Ei ole merkitystä halutaanko jakaa laskentatehoa, tiedostoja, ohjelmia tai käyttöä. Ihmiset voivat käyttää ohjelmia tai palveluja samanaikaisesti tai seurata toistensa työskentelyä. Pilvikoneet ovat osittain toistensa osia, eikä ole mitenkään selvää, kuka “omistaa” mitäkin, koska kaikki on potentiaalisesti jaettua.

Pilvikone

Pilvikone - juhana.org

Vaikka idea ei varmaankaan ole kovin uusi tai omaperäinen, ajattelin irrotella ennen pääsiäistä from-the-hat -sektorilla. Nicholas Carr kirjoitti kirjassaan The Big Switch siitä, kuinka tulevaisuudessa IT-sektori muuttuu nykyisistä organisaation sisällä olevista IT-yksiköistä suuremmiksi yleisplantaaseiksi. Idea on siis sama kuin sähkössä. Aluksi jokaisella tehtaalla oli oma sähköntuotantonsa, mutta vähitellen sähköstä tuli keskitettyä, ostettavaa toimintaa.

Tätä ideaahan voisi viedä vielä pidemmälle. Jokaisella ihmisellä voisi olla oma “käyttöjärjestelmä”  virtuaaliserverillä pilvessä. Saman järjestelmän voisi käynnistää useisiin eri koneisiin ja vempeleisiin yhtäaikaa. Siihen voisi muokata näkymiä eri koneiden ominaisuuksien ja tarpeiden mukaan. Tämä jo itsessään olisi parannus nykyiseen monijärjestelmä-kone-vimpain-ongelmaan, mutta ideoin myöhemmin  tarkemmin erilaisia ominaisuuksia, mitä tästä voisi seurata.

Jaikuspedet lopun indikaattoreina

Jaikun hiipuminen aiheutti vielä viimeisen ilonpisaran. Aktiivikäyttäjät vaihtoivat ikoninsa Speden kuviin ja keskustelu oli muutaman päivän pelkkää spedeilyä, nimittäin.

jaikuspedet - juhana.org

jaikuspedet - juhana.org

jaikuspedet overview - juhana.orgjaikuspedet keskustelu - juhana.org

Spede onkin hahmona jotenkin luonteva ikoni suomenkielisen Jaikun loppuun. Spede on samaan aikaan nostalginen, ironinen, kunnioitettu ja parjattu. Jaikun aktiivisin keskusteluaika on jo nyt nostalginen onnela, johon ei ole enää paluuta. Googlen Jaiku-kauppojen jälkeen alkoi web 2.0 -maailman Speden Spelit ja alamäki alkoi. Jabadabaduu.