Tämä Kohti yhteistoiminnallista yhteisöä -kirjoitussarja on referaatti artikkelista Towards Collaborative Community, joka on miestäni äärimmäisen oivaltava ja historiallisesti perusteltu näkökulma organisoitumisen trendeihin tietointensiivisillä toimialoilla.
Adler, Paul S. & Charles Heckscher (2006): Towards Collaborative Community. Teoksessa Adler, Paul S. & Charles Heckscher (toim.): The Firm as a Collaborative Community – Reconstructing Trust in the Knowledge Economy. New York: Oxford.
*****
1) Työsuhteen pituus. Lojaalisuus perustuu pitkien työsuhteiden ennakko-odotukseen. Viimeisten kolmenkymmen vuoden aikana organisaatioiden kyky varmistaa pitkät työsuhteet on heikentynyt, mikä on johtanut yksilötasolla siihen, että yksilön identiteetti ja kiinnostuksen kohteet eivät enää kytkeydy yrityksen toimintaan. (Mts. 33.)
2) Yhteistyön sidokset hierarkiaan. Lojaalisuuteen perustuvien yhteisöjen yhteistyösuhteet ovat pääsääntöisesti henkilökohtaisia ja ne ovat vahvasti sidoksissa yksilön positioon hierarkiarakenteessa. Rajojen ylitykset yhteistyösuhteissa ovat harvinaisia. Tämä johtaa erilaisten kuppikuntien syntyyn ja oman ryhmän etujen ajamiseen eli se pikemminkin vahvistaa kuin heikentää eri organisaation osien välisiä rajoja. Rajanylitykset ovat varsin sattumanvaraisia eivätkä ne ole organisaation itsensä luomia. Tämän takia haluttujen tai organisaation näkökulmasta keskeisten rajanylitysten todennäköisyys on suhteellisen pieni. (Mts. 33–34.)
3) Joustavuus. Lojaalisuuteen perustuva paternalistinen yhteisö ei ole riittävän joustava ja muuntautumiskykyinen. Vaikka tällaisessa organisaatiossa voidaan auttaa toisia jossain määrin (esimerkiksi tekemällä palveluksia pienissä ongelmatilanteissa vastapalvelusta vastaan), ei tällainen organisaatio kykene luomaan toimintaa nopeasti ja luotettavalla tavalla uusien, yhtäkkiä ilmaantuvien kompleksisten ongelmien ympärille. Tällainen muuntautumiskyky vaatii huomattavasti kokonaisvaltaisempaa vastavuoroisuuden ilmapiiriä.
4) Yksilöiden toimintakentät. Lojaalisuuteen nojaava organisaatio perustuu normiin, että jokainen yksilö on oman työalueensa asiantuntuja, jonka asemaa tai tietämystä ei kukaan saa kyseenalaistaa. Tällainen lähtökohta surkastuttaa konfliktit ja ohjaa toisten kanssa toimeentulemisen ilmapiiriin. Tämä ohjaa yhteisöä riitojen välttelyn kulttuuriin. (Mts. 34.)
Lojaali yhteisö on orientoitumiseltaan yksityiskohtia tarkasteleva ja spesialisoitunut. Tietointensiivinen talous vaatii kokonaisvaltaisempaa orientoitumista. Se vaatii tiimityötä, joka perustuu sitoutumiselle tiimityöhön, ei tiettyihin yksilöihin kohdistuvalle lojaalisuudelle tiimissä. Se tarvitsee “notkeaa luottamusta”, ei pitkäaikaiselle tuttuudelle perustuvaa sokeaa luottamusta. (Mp.)
Todella hyviä kirjoituksia kaikki osat tähän mennessä!
Yhdessä tekemisen meininkiä täytyy opetella ja pohtia ihan uudestaan ihmiskunnan menestys ja historia perustuu sille. Esim. jo konfutselaisuudessa pari tuhatta vuotta sitten vastustettiin kuppikuntia
Tilasin jo alkuperäisen teoksen kun en malta odottaa jatkoa 🙂
Tänään IMO:n tilaisuudessa todettiin, että yleensä kaikki on muodollisesti hyvin, mutta sydän ei ole mukana. Rajoja ei saa ylittää, eikä töissä saa olla liian hauskaa.
Ihmisiä ei kuitenkaan innosteta eikä sitouteta ilman tunnesidettä. Mikäli johtaminen ja työnteko ovat vain työtä, on jälkikin sen mukaista.
Eräs esimieasemassa oleva henkilö totesi minulle kerran, että organisaatio ei edellytä sen tasoista sitoutumista mitä olin osoittanut. Mitä tämä osoittaakaan kyseisestä esimiehestä?
Luen just kirjaa leikkimisen keskeisyydestä ihmisen elämässä, oppimisessa ja onnellisuudessa… on mielenkiintoista, että just viihtyminen ja hauskuus monesti koetaan uhkaksi työssä… hmm….
Herää kysymys miksi ne koetaan usein uhkaksi sekä oppimisessa että työssä?
Miksi tylsä ja vakava olisi yhtäkuin tehokas tai hyvä? Vai tuleeko mukaan kateus? Noilla ei saa olla hauskaa kun ei minullakaan. Jolloin pitäisikin lähteä miettimään, että mikä on pielessä kun minulla ei ole hauskaa enkä viihdy.
Vakavan tehokkuuden harha perustunee historiallisiin oletusvirheisiin ja toisaalta siihen, että mekaaninen työ ei vaadi “hauskuutta”, koska siitä voi olla vähän vaikea ylipäänsä repiä huumoria (: