Tämä mikroartikkeli on alunperin kirjoitettu Microjournal.org-palvelussa: Rakenteelliset aukot ja yhteistoiminta.
Rakenteelliset aukot
Ronald Burt esitti kirjassaan Structural Holes vuonna 1992 teorian siitä, kuinka toimijan positioituminen verkoston niin sanottuun rakenteelliseen aukkoon luo erittäin vahvan kilpailuedun. Burtilla rakenteelliset aukot ovat tilaisuus saavuttaa muista poikkeava sijainti verkostossa ja luoda muille riippuvuussuhteita itseensä. Burt keskittyykin oman position optimoinnin, sijainnista saavutetun tehostamisen ja vaikuttavuuden kasvattamisen pohtimiseen. Hänen kilpailulähtöinen omaan edun tavoitteluun perustuva lähestymistapa leimaa vahvasti koko teoriaa ja tekee rakenteellisissa aukoissa toimivista yksilöistä ja ryhmistä itsekkäitä pelureita.
Burtin mukaan verkostomuodostelmista klikki (clique) on sellainen, jossa kaikkien toimijoiden välillä on vahvat sidokset (Burt 1992, 39). Klikissä ei ole rakenteellisia aukkoja, koska kaikki toimijat ovat linkittyneet muihin. Siirryttäessä ylemmälle verkostotasolle voi kuitenkin olla, että klikki ei ole lainkaan sidoksissa muihin ulkopuolisiin toimijoihin. Ylätasolla voi siten syntyä uusia rakenteellisia aukkoja, esimerkiksi eri klikkien välillä. Sijoittautuminen tällaiseen ylemmän tason rakenteelliseen aukkoon on vähintääkin yhtä kannattavaa kuin alemmalla tasolla.
Yhteistoiminta
Yhteistoimintaa on monenlaista. Yksi yhteistoimintamuotojen jaottelyritys on Raeithelin vuorovaikutuksen jako koordinaatioon, kooperaatioon ja kommunikaatioon (ks. Engeström 2004, 106). Tässä jaottelussa yhteistoiminnan erot nähdään osallistujien, päämäärän ja käsikirjoituksen avulla. Osallistujat pyrkivät kohti päämääräänsä ja heidän toimintaansa ohjaa käsikirjoitus, joka voi koostua muun muassa laeista, säännöistä, ohjeista, valtarakenteista, käyttäytymiskoodeista tavoista ja tottumuksista. Koordinaatiossa jokaisen osallistujan toiminnan lähtökohtana on yhteinen, ennalta määritelty käsikirjoitus, jota noudattamalla jokainen osallistuja saavuttaa päämääränsä. Koordinaatiossa ei välttämättä tähdätä edes yhteiseen päämäärään, vaikka yksilölliset päämäärät ovat ainakin osin samansuuntaisia (Engeström 2004, 107). Kooperaatiossa osallistujilla on yhteinen päämäärä, jota tavoitellessaan he saattavat joutua venyttämään yhteisen käsikirjoituksen rajoja. Käsikirjoitusta ei sinällään kuitenkaan kyseenalaisteta eikä siten usein aiheuta pysyviä muutoksia toimintaan (Engeström 2004, 108). Kommunikaatiossa osallistujilla on yhteinen toiminnan kohde, mutta samalla he käyttävät voimavaroja vuorovaikutuksesta ja sen käsikirjoituksesta neuvotteluun. Toimintaan yhdistyy siis oman toiminnan ja sen käsikirjoituksen reflektio, joten vuorovaikutuksessa syntyy myös paljon metapuhetta eli puhetta siitä, miten ja mistä puhutaan. (Engeström 2004, 108.)
Yhteistoiminnan rakenteet
Suhtautuminen rakenteellisiin aukkoihin määrittyy pitkälti sen mukaan, millaista yhteistoimintaa halutaan tai millaiseen yhteistoimintaan uskotaan. On vaikea nähdä, että Burtin kilpailulähtöisessä näkemyksessä voisi syntyä koordinaatiota syvällisempää vuorovaikutusta. Burtin koko näkemys perustuu sille, että rakenteellisen aukon “omistaja” kykenee hallitsemaan koko verkoston yhteistoiminnan käsikirjoitusta. Rakenteellisen aukon “omistaja” voi myös päätyä kooperaatioon jonkin verkostonsa osan kanssa, mutta varsinaiseen kommunikaatioon ei ole mahdollista päästä, sillä se tekisi rakenteellisen aukon näkyväksi: verkoston käsikirjoitusta ja päämäärää on vaikea reflektoida ilman, että rakenteellinen aukko ja sen erityislaatu tulisivat näkyviksi. Kommunikaatio on siis vaarallista oman edun tavoitteluun tähtäävälle rakenteellisen aukon “omistajalle”.
Tietointensiivinen työ vaatii jatkuvaa tietojen ja taitojen vaihtoa, toiminnan muokkaamista ja yhteistoiminnan reflektointia. Koska konteksti elää, on avoimesta tiedonjaosta ja vastavuoroisista riippuvuussuhteista tullut pohja uudenlaiselle työn etiikalle (Adler & Hechscher 2006). Tällaisille arvoille pohjautuva toiminta vaatii kommunikaatiota, sillä yhteinen päämäärä on muuttuva, alati neuvottelun alla oleva asia. Tällaisessa toimintakontekstissa rakenteelliset aukot näyttäytyvät negatiivisina, yhteistä päämäärää ja kehittymistä hidastavina. Tietointensiivinen työ vaatiikin rakenteellisten aukkojen “omistajien” sijaan niiden kokoonparsijoita, jotka poistavat omalla toiminnallaan rakenteellisia aukkoja omia tietojaan jakamalla ja yhdistämällä sosiaalisen verkostonsa eri puolia.
Samalla kun tietointensiivinen työ vaatii yhteistoiminnallisuutta ja kommunikaatiota, rakenteellisten aukkojen etsiminen ja niihin positioituminen on siirtynyt uusille ylätasoille. Googlen, Facebookin ja muiden tällä hetkellä suurten toimijoiden kasvun voi selittää uusien ylätasojen rakenteellisten aukkojen hyväksikäytön näkökulmasta. Samaa mallia on myös Apple käyttänyt luodessaan keinotekoiset, mutta elävät sisämarkkinat iTunesin avulla. Nämä kaikki toimijat pyrkivät omistamaan käyttäjiensä käsikirjoituksen. Ei siis ihme, että aika ajoin syntyy erilaisia avoimuuteen perustuvia vastaiskuyrityksiä. Avoin toimintamalli ilman toiminnan käsikirjoituksen omistamisvaatimusta onkin ylätasojen rakenteellisten aukkojen vahvin vastavoima.
Kirjallisuus
Adler, Paul S. & Charles Heckscher (2006): Towards Collaborative Community. Teoksessa Adler, Paul S. & Charles Heckscher (toim.): The Firm as a Collaborative Community – Reconstructing Trust in the Knowledge Economy. New York: Oxford.
Burt, Ronald (1992): Structural Holes – The Social Structure of Competition. Cambridge: Harvard University Press.
Engeström, Yrjö (2004): Ekspansiivinen oppiminen ja yhteiskehittely työssä. Tampere: Vastapaino.