Kyky olla avoin tarkoittaa pyrkimystä uteliaaseen ja valppaaseen elämänasenteeseen. Avoin ihminen on valmis tarvittaessa muuttamaan omia käsityksiään ja purkamaan omia kognitiivisia tietorakennelmiaan. Avoimuus on jatkuvasti ylläpitoa edellyttävä asenne, jonka avulla oma näkökulma opiskeluun, työhön, arkeen ja koko elämään laajenee. Avoimuus tarjoaa enemmän mahdollisuuksia ja etenemisväyliä. Avoin asenne on myös ennakkoehto luovalle ongelmanratkaisulle ja oivalluksille.
Paradoksaalisesti opittu asiantuntijuus toimii kahteen suuntaan. Se sekä syventää että kaventaa ymmärrystämme näkemästämme ja kokemastamme. Kaventaessaan näkökenttäämme se saattaa vähentää uusien mahdollisuuksien huomioimista. Harjoittelemalla avoimuutta mielemme ja mielipiteemme saavat joustavuutta. Avoin asenne helpottaa epävarmuuden sietämistä ja nykytilanteen hyväksymistä. Avoimuus ei tarkoita kuitenkaan sitä, että mitä tahansa tarvitsisi uskoa, hyväksyä tai pitää mahdollisena. Kyse on pyrkimyksestä olla rehellinen itselle. Avoimuus on myös taitoa hyväksyä, ettei tiedä.
Kouluhistoriamme opettaa meidät koulunkäynnin asiantuntijoiksi. Tämä ei välttämättä kuitenkaan tarkoita, että oppisimme oppimaan parhaalla mahdollisella tavalla. Koulunkäynnin asiantuntija voi esimerkiksi olla erittäin lahjakas havaitsemaan, millaisella minimisuorituksella hän saa kurssisuorituksen läpi tai miten eri opettajia tulee kohdella, jotta saisi lisäpisteitä henkilökohtaisessa arvioinnissa. Tällainen asiantuntijuus mahdollistaa koulussa selviämisen mutta estää oppimisen mekanismien ymmärtämisen ja oppimisen oppimisen.
Avoimuudella on myös sosiaalinen ulottuvuus. Avoin ihminen kykenee tarkastelemaan omia mielikuviaan muista ihmisistä ja tekemään niistä oivaltavia huomioita. Näkemyksemme muista on usein yksiulotteinen ja staattinen still-kuva, vaikka samaan aikaan koemme oman elämämme moniulotteisena ja muuttuvana. Avoin asenne antaa valmiudet nähdä myös muut ihmiset muuttuvina ja liikkuvina ja huomaamaan, että omat ennakkoasenteemme tekevät omasta mielestämme jäykän.
Tätä pitäisi treenata jollain pakkomotivoitumisen menetelmällä. Eli pitäisi oppia motivoitumaan ja innostumaan sellaisistakin aiheista ja asioista, jotka eivät juuri tuntuisi kiinnostavilta tai hyödyllisiltä. Olisi hienoa, jos opettaja kykenisi wax-on-wax-off -tyyppiseen oivalluksen tarjoamiseen, mutta aina ei sitä elämystä ole tarjolla. Silti joskus, jotenkin yllättäen asioita onneksi loksahtaa paikoilleen. Hyvää joulua!
+ vielä hämmennyksen ja epävarmuuden sietäminen. Että oppiminen ja oivallukset tapahtuvat sitten ajallaan, jos ovat tapahtuakseen. Ja jos eivät tapahtu, niin sitten ollaan jo uusissa prosesseissa 🙂
(kovin vaikeita laskutoimituksia esittää tuo capthca)
Oliskohan motivoitumista avoimena olemisen positiivisiin vaikutuksiin mahdollista ohjata avaamalla avoimena olemisen ja sulkeutumisen eroa kokemustasolla? Tätä on suhteellisen helppo demonstroida muutamilla harjoitteilla.
Kuulostaapa kiinnostavalta. Kannattaisi varmaan kokeilla, jos tulee vastaan sopiva case.