Ideointi avoimessa tutkimuksessa

Ideointi avoimessa tutkimuksessa - Juhana Kokkonen / juhana.org

Tarkoitan avoimella tutkimuksella sellaista tutkimustoimintaa, jossa koko tutkimusprosessi on mahdollisimman läpinäkyvä. Avoimessa tutkimuksessa työn kulkua pyritään julkaisemaan jokaisessa merkittävässä vaiheessa. Näin tutkimus on alati tutkijan omien lähiparvien vertaisarvioinnin kohteena ja samalla työn tekijällä on mahdollisuus kokeilla erilaisia lähetymistapoja samaan tematiikkaan. Käsittelen seuraavissa blogiposteissa erilaisia avoimen tutkimustoiminnan mahdollisuuksia ja toimintatapoja, joita olen joko itse kokeillut tai olen suunnitellut kokeilevani.

Avoimessa tutkimustoiminnassa uutta ideaa voi kokeilla nopeasti useilla eri tavoilla. Siitä voi tehdä muun muassa

  • blogikirjoituksen,
  • mikroartikkelin tai
  • presentaation, videon tai näiden yhdistelmän.

Ideaa voi myös työstää wikissä, jolloin siitä voi rakennella joko omaa lukua tai luvun osaa, artikkelia tai muuta julkaisua. Kaikissa ajatuksena on parantaa omaa näkemystä ideasta ja saada siitä palautetta parvilta. Avoin tapa julkaista ideat (1) parantaa niiden laatua, koska tutkija kirjoittaa oikeille (mutta mahdollisesti tuntemattomille) lukijoille ja (2) nopeuttaa tutkijan omaa prosessia, koska näkemys tutkimukseen liittyvien osien suhteista, arvosta ja laadusta rakentuu ketterästi ideoita julkaisemalla.

Täydellinen internetin backup

Täydellinen internetin backup - juhana.org

Pilvikoneet voivat jakaa kaiken keskenään. Pilvikone tallentaa ikuisen selainhistorian. Yhdistämällä kaikkien pilvikoneiden selainhistoriat saadaan aikaan täydellinen backup internetistä. Kaikkien sivujen muutoksia voidaan tutkia jälkikäteen. Hakukoneita voidaan käyttää menneisyydessä. Yllätyksiä voidaan analysoida jälkikäteen tarkasti.

Kaiken jakaminen

Kaiken jakaminen - juhana.org

Pilvikoneet voivat linkittyä toistensa kanssa. Niiden välillä voidaan kaikki jakaa reaaliaikaisesti ja/tai asynkronisesti. Ei ole merkitystä halutaanko jakaa laskentatehoa, tiedostoja, ohjelmia tai käyttöä. Ihmiset voivat käyttää ohjelmia tai palveluja samanaikaisesti tai seurata toistensa työskentelyä. Pilvikoneet ovat osittain toistensa osia, eikä ole mitenkään selvää, kuka “omistaa” mitäkin, koska kaikki on potentiaalisesti jaettua.

Pilvikone

Pilvikone - juhana.org

Vaikka idea ei varmaankaan ole kovin uusi tai omaperäinen, ajattelin irrotella ennen pääsiäistä from-the-hat -sektorilla. Nicholas Carr kirjoitti kirjassaan The Big Switch siitä, kuinka tulevaisuudessa IT-sektori muuttuu nykyisistä organisaation sisällä olevista IT-yksiköistä suuremmiksi yleisplantaaseiksi. Idea on siis sama kuin sähkössä. Aluksi jokaisella tehtaalla oli oma sähköntuotantonsa, mutta vähitellen sähköstä tuli keskitettyä, ostettavaa toimintaa.

Tätä ideaahan voisi viedä vielä pidemmälle. Jokaisella ihmisellä voisi olla oma “käyttöjärjestelmä”  virtuaaliserverillä pilvessä. Saman järjestelmän voisi käynnistää useisiin eri koneisiin ja vempeleisiin yhtäaikaa. Siihen voisi muokata näkymiä eri koneiden ominaisuuksien ja tarpeiden mukaan. Tämä jo itsessään olisi parannus nykyiseen monijärjestelmä-kone-vimpain-ongelmaan, mutta ideoin myöhemmin  tarkemmin erilaisia ominaisuuksia, mitä tästä voisi seurata.

Ohjelma switchtaskingin estämiseksi!

zen_and_socializing

Multitaskingin haitallisuuden ja puolitarkkaavaisuuden aiheuttaman euforian johdosta ideoin yksinkertaisen softan. Ohjelmalla käynnistetään helposti erilaisia moodeja tietokoneessa. Klikatessa “Zen Modea” käynnistyvät vain keskittymistä vaativaan työhön oleellisesti liittyvät ohjelmat (ja muut ohjelmat menevät pois päältä). Klikatessa “Socializing Modea” käynnistyvät kaikki sosiaalisen median härpäkkeet, RSS-ohjelmat, sähköposti-ilmoitukset, nettipuhelimet ja IM-ohjelmat. Myös taustakuva voisi muuttua moodin mukaan. Olisin todella kiinnostunut tällaisesta ohjelmasta. Tiedätkö, onko tällainen tai tämän kaltainen ohjelma jo olemassa?