Artikkeli Leirinuotiosta uudessa mikrokirjassa

Kirjoitin alla olevan mikroartikkelin alunperin Metropolian julkaisemaan mikrokirjaan. Otsikko on melko pompöösi, mutta menköön. Mikrokirja Oivaltavat oppimisympäristöt löytyy pdf:nä täältä.

Leirinuotio­-pedagogiikka

 
Leirinuotio on pedagoginen kaluste, jossa viisi tietokonenäyttöä muodostaa viisikulmion. Kaikkiin näyttöihin monistuu sama kuva, joten sen ympärillä voidaan istua ympyrämuodostelmassa. Opiskelijat sekä opettajat istuvat ringissä samanarvoisina, ja Leirinuotion näyttöpiuha kiertää läppäristä toiseen sen mukaan, kenellä on jotain näytettävää. Ympyrämuodostelman ansiosta sekä näyttöjen näkymät että muut osallistujat ovat kaikkien näköpiirissä. Lähes kahden vuoden kokeilu Metropolian digitaalisen viestinnän opetuksessa ja siitä saatu palaute osoittavat, että Leirinuotio luo poikkeuksellisen tasa-arvoisen, intensiivisen ja keskustelevan oppimistilanteen. Tunnelma poikkeaa radikaalisti perinteisestä luokan edessä tapahtuvasta opettamisesta. Myös opiskelijat ovat tunnistaneet Leirinuotion pedagogisen voiman. Miten tähän on päästy? Tämä mikroartikkeli pyrkii erittelemään alustavasti onnistumisen lähtökohtia.

Oppimistavan avaaminen. Digitaalisen viestinnän opiskelijat aloittavat opiskelunsa oppimisen metataitoja käsittelevällä viikon intensiivikurssilla. Tarkoituksena on, että opiskelijat pohtivat, mitä oppiminen on ja millaisia taitoja oppijalta edellytetään. Aiheina ovat muun muassa yhdessä oppiminen, tiedonrakentelu, keskittymiskyky, tunneälykkyys ja sosiaaliset taidot. Kurssin aikana opiskelijat sisäistävät käyttämämme opetustavat. Koska käytämme Leirinuotiota, omatoimista tiedonhakua ja kollektiivista tiedonjakoa heti alusta lähtien ja kohtaamme opiskelijat intensiivisissä vuorovaikutustilanteissa, he saavat omakohtaisen kokemuksen edustamamme pedagogiikan toimivuudesta. Opetustapamme kokemusperäinen ymmärtäminen luo mahdollisuuden purkaa vanhat käsitykset oppimisesta ja opiskelusta. Tämän takia peruskoulusta omaksuttu oppimiskulttuuri on mahdollista muuttaa.

Vastuunsiirto oppijalle. Leirinuotio-pedagogiikka perustuu siihen, että jokainen on itse vastuussa omasta oppimisestaan. Samaan aikaan pyrimme siihen, että jokainen opiskelija ottaisi myös vastuuta muiden oppimisesta. Työ on nykyisin usein ryhmätyöhön perustuvaa tiedonrakentelua eli vertaisoppimista. Toisaalta “opettaja” myös oppii eniten, koska hän joutuu työstämään opetussisällöt yksinkertaiseen ja ymmärrettävään muotoon. Olemme luopuneet suurelta osin luento-opetuksesta. Opettajat saattavat alustaa kymmenen minuuttia jostakin aiheesta, mutta pääpaino on itsenäisellä tiedonhankinnalla, ryhmätöillä ja opiskelijoiden esityksillä.

Aito kohtaaminen. Samaan aikaan, kun vastuu oppimisesta siirtyy oppijalle, opettajan merkitys muuttuu tiedonjakajasta oppimisen tukijaksi. Tämä edellyttää opettajalta myös halua ja kykyä kohdata opiskelijat. Hän siis tarvitsee täsmälleen niitä samoja metataitoja, mitä opiskelijoiltakin odotetaan. Keskustelu Leirinuotiolla voi johtaa minne tahansa, ja juuri sen takia tunnelma on sähköinen. Opettajan tulee voida myöntää tarvittaessa oma tietämättömyytensä ja asettua alttiiksi yllätyksille.

Ryhmän turvallisuus. Turvallisuuden tunne ryhmän sisällä saattaa olla melko merkittäväkin osa Leirinuotion toimivuutta. Jotta opiskelija uskaltaa sanoa “tyhmätkin” ideansa ja paljastaa tietämättömyytensä, kaikilla pitäisi olla turvallisuuden tunne. Hyvä oppiminen ei ole pelkästään nerokkaiden ajatuskulkujen heittelyä vaan myös erilaisten näkökulmien ja ongelmien havaitsemista. Niin sanotut tyhmät kysymykset voivat avata kaikkien silmät arkitotuuksien oletettua häilyvämmästä luonteesta. Kaikki tämä edellyttää ymmärtävää ja tukevaa ryhmädynamiikkaa, mikä puhuu mielestäni pienten ja suhteellisen kiinteiden oppimisryhmien puolesta. Tällaisesta kotipesästä on helpompi osallistua myös monialaiseen yhteistyöhön, kun turvana on tukeva ryhmä.

Fasilitoijan ominaisuudet

Tämä on mikroartikkeliluonnos, joka tullaan julkaisemaan vuoden 2011 lopussa ilmestyvässä fasilitointia käsittelevässä mikrokirjassa. Mikrokirja liittyy tänä vuonna Metropoliassa käynnistyneeseen Vyyhti-hankkeeseen.

Ihmisten kokeillessa ensikertaa esimerkiksi verkkofasilitoimista pettymys voi olla suuri, kun kukaan ei osallistukaan. Toisaalta jotkut tuntuvat synnyttävän jatkuvasti poreilua, keskustelua ja yhteistoimintaa. Mistä tämä johtuu? Sen lisäksi, että fasilitaation ulkoisilla ominaisuuksilla on iso merkitys fasilitointiprosessin onnistumisessa, fasilitoijan persoonan vaikutus on suuri. Fasilitoijan vetovoima tai “hehku” käynnistää fasilitointiprosessin ketjureaktiot. Hyvän fasilitoijan keskeiset ominaisuudet ovat pitkälti samat kuin Donald McCownin, Diane Reibelin ja Marc Micozzin (2010, 92) ehdottavat hyvän mindfulness-ohjaajan ominaisuudet.

Hyvän fasilitoijan ominaisuudet.

Autenttisuus. Onnistuvan fasilitoijan ensimmäinen ominaisuus on autenttisuus (authenticity). Hän toimii itse samoin kuin haluaa muiden toimivan. Hän uskoo fasilitoimansa asian tärkeyteen ja on aito, oma itsensä. Hän on innostunut asiastaan ja on valmis ottamaan vastuuta ja näkemään paljonkin vaivaa asiansa edistämiseksi. Hän on myös rehellinen omista motiiveistaan ja päämääristään prosessissa. Tällainen fasilitoija herättää luottamusta ja saa asiansa tuntumaan myös muista tärkeältä. Autenttisuus tai sen puute paistaa meistä läpi jokaisessa teossamme. Tämä ei tarkoita kuitenkaan, ettei fasilitoija saisi omaksua jonkinlaista erityistä työroolia. Roolin tulee kuitenkin olla kantajalleen sopiva ja vaivaton.

Asiantuntija-auktoriteetti. Hyvän fasilitoijan tulisi olla edustamansa alan asiantuntija-auktoriteetti (authority). Asiansa osaava ja autenttinen fasilitoija on ihminen, joka “hehkuu” erityisellä tavalla. Hän vetää muita puoleensa. Muut haluavat tehdä yhteistyötä hänen kanssaan. Asiantuntija-auktoriteetti ei synny hetkessä, vaan se kasvaa ja kehittyy, kun oma sisäinen innostus, tieto-taito, tiedon jakaminen ja riittävä kokemus nivoutuvat yhteen. Asiantuntija-auktoriteetti saa perustellusti muut ajattelemaan asioita uusista näkökulmista. Hän voi esittää mielipiteensä räväkästikin. Jos fasilitoija on osallistujien näkökulmasta asiantuntija-auktoriteetti, hänen vaistoonsa luotetaan ja siksi hänen fasilitoimiinsa prosesseihin otetaan osaa. Kyse ei ole koskaan pelkästä aiheesta vaan se, kuka prosessia vetää, vaikuttaa muiden tulkintaan aiheen kiinnostavuudesta ja tärkeydestä.

Sosiaalinen älykkyys. Hyvän fasilitoijan tulisi olla sosiaalisesti älykäs (alkuperäisessä teoksessa käytetään termiä friendship, mutta olen kääntänyt sen tässä yhteydessä yleisempään muotoon). Fasilitoijan tulee olla herkkä fasilitointiprosessin ja ympäristön ilmapiirin muutoksille. Fasilitoinnissa kyse on pitkälti innostamisesta ja ryhmän yhteisten oivallusten mahdollistamisesta. Hyvä fasilitoija synnyttää luottamuksen prosessiin ja siihen, että osallistuvat ihmiset kykenevät löytämään tarvittavat ratkaisut. Jotta ihmiset uskaltavat heittäytyä ja panostaa aikaansa, ilmapiirin tulee olla avoin, kuunteleva ja kunnioittava. Tällaisen tunnelman luomisessa fasilitoijan tapa toimia on merkittävässä osassa. Sosiaalisesti älykäs fasilitoija asettuu kaikkien osallistujien kanssa samalle tasolle antaen ansaittua kunnioitusta ja tarvittavaa kannustusta. Ongelma- tai konfliktitilanteet fasilitoijan tulisi ratkaista avoimesti neuvotellen. Toisin sanoen fasilitoijan tulisi toimia “taitavasti” ja kaikkia kunnioittaen, luottaen omaan sisäiseen sosiaaliseen vaistoonsa.

Lähteet
McCown, Donald, Diane Reibel & Marc Micozzi. 2010. Teaching Mindfulness – A Practical Guide for Clinicians and Educators. New York: Springer.

Fasilitoinnin ulkoiset puitteet

Tämä on mikroartikkeliluonnos, joka tullaan julkaisemaan vuoden 2011 lopussa ilmestyvässä fasilitointia käsittelevässä mikrokirjassa. Mikrokirja liittyy tänä vuonna Metropoliassa käynnistyneeseen Vyyhti-hankkeeseen.

Tämä mikroartikkeli käsittelee yleisellä tasolla onnistuneen fasilitoinnin ulkoisia puitteita. Tässä artikkelissa lähtökohtana on ollut erityisesti verkkofasilitointi ja yhteiskehittely verkossa, mutta samankaltaisuuksia löytyy reaalimaailmassa tapahtuvan fasilitoinnin kanssa. Artikkelin esittämät ulkoiset puitteet saattavat edellyttää toisiaan ja ovat osin päällekkäisiä. Tämä listaus onkin alustava kartoitusyritys, ei lopullinen ja tyhjentävä analyysi.

Osallistujaverkosto. Jotta fasilitointi voi onnistua, käynnistettävänä oleva toiminta täytyy saada potentiaalisen osallistujaverkoston tietoon. Fasilitoijan täytyy tuntea keskeiset ihmiset, joiden uskoo olevan kiinnostuneita ja kykeneviä osallistumaan toimintaan. Osallistujaverkoston tulisi olla tavalla tai toisella toiminnan aihepiirin liepeillä toimiva. Usein fasilitoijalla on aavistus sopivista osallistujista. Osallistujaverkoston synnyttämisessä keskeisessä asemassa ovat hyvin verkottuneet henkilöt, jotka ovat myös synnytettävän toiminnan näkökulmasta keskeisiä asiantuntijoita. Erityisesti prosessin alkuvaiheessa aktiivisuus on tällaisten henkilöiden varassa. Jos he innostuvat, moni muu seuraa perässä.

Ajoitus. Fasilitointiprosessi edellyttää useimmiten vapaaehtoista osallistumista, joten fasilitoija tarvitsee osallistujien huomiota ja aikaa. Tämän vuoksi ajoitus on yksi tärkeä osa fasilitointiprosessia. Prosessin aloitusta saattaa olla järkevää lykätä, mikäli tavoiteltavan osallistujaverkoston sisällä tapahtuu jo paljon muuta. Fasilitoijan tulee olla herkkä vaistoamaan verkoston hetkelliset “mielentilat” — avautuvat ja sulkeutuvat toiminnan “aikaikkunat”. Toisaalta osallistumiselle täytyy antaa riittävästi aikaa, jotta potentiaalisilla osallistujilla on mahdollisuus löytää sopiva hetki omalle panokselleen.

Paikka. Verkkopalveluista tulee valita sellaiset, joita osallistujaverkosto haluaa käyttää. Tärkeää on luonnollisesti myös se, että valitut palvelut tukevat tavoiteltua toimintaa. Palvelun ei välttämättä tarvitse olla osallistujille entuudestaan tuttu, sillä uuden palvelun kokeilu voi olla yksi osallistumiseen kannustava tekijä. Joskus taas voi olla tarkoituksenmukaista jättää toiminta-alusta määrittelemättä ja pyytää osallistujia ratkaisemaan tämäkin asia.

Aiheen kiinnostavuus, ymmärrettävyys ja oikea vaikeustaso. Fasilitoinnin onnistumisen keskeinen elementti on se, että toiminnan aihe ja kohde kiinnostavat osallistujaverkostoa. Koska osallistuminen on jokaisen henkilökohtaisen päätöksen varassa, toiminnan sisällön täytyy olla vetovoimaista. Aiheen täytyy olla ymmärrettävä eli osallistujan tulee kyetä hahmottamaan, mihin hän on ryhtymässä, kuinka paljon häneltä odotetaan osallistumista ja kuinka pitkään prosessi tulee kestämään. Toisaalta tavoiteltavan toiminnan tulee olla vaikeustasoltaan sopiva. Se ei saa olla liian vaikea, lamauttava, muttei myöskään liian helppo, selviö. Jos fasilitoija kokee osallistujaverkoston vertaisryhmäkseen, sopiva vaikeustaso on todennäköisesti sellainen, jonka fasilitoija itse kokee innostavana. Muissa tapauksissa fasilitointiprosessin voi aloittaa pienellä kyselyllä tai keskustelulla kiinnostus- ja taitotasosta.

Kannustimet. Vaikka usein fasilitoitavan prosessin paras palkinto on itse prosessi ja siinä yhteisesti saavutettu tieto, on muitakin osallistumisen kannustimia hyvä pohtia. Esimerkiksi: Saako osallistuja käyttää mahdollisia tuloksia vapaasti omaksi hyväkseen? Voiko hän saada prosessissa ammatillista mainetta? Syntyykö prosessissa uusia, osallistujalle tärkeitä kontakteja ja verkostoja? Onko prosessissa rahallisia tai muita aineellisia palkkioita?

Yhteenliittymät. Fasilitoijan kannattaa etsiä ympäriltään muita, jotka toimivat samaan aikaan samantyyppisen tematiikan ympärillä. Yhteistyö tällaisten tahojen kanssa on parempi vaihtoehto kuin keskinäinen kilpailu. Yhteenliittymien kautta molempien prosessit etenevät ja molempien verkostot saadaan yhteiseen käyttöön.

Voihan wiki – mikrokirja sosiaalisen median käytöstä hanketyössä

Toimittamani mikrokirja Voihan wiki – käytännön kokemuksia sosiaalisen median käytöstä hanketyössä on ilmestynyt. Kirjassa on lyhyitä näkökulmia erityisesti Metropolian VOIMAA-nimisen hankkeen sosiaalisen median käytöstä. Mukaan mahtuu myös pohdintaa muun muassa Tutkimusparvesta ja Somus-hankeesta ja vähän muustakin. Kirja on ladattavissa täältä: http://bit.ly/voihanwiki

Katso myös muut mikrokirjat: http://mikrokirjat.metropolia.fi

Opetuksen avoin suunnittelu -mikrokirja

Minun ja Jussi Linkolan toimittama mikrokirja Opetuksen avoin suunnittelu on valmis. Kirja käsittelee avointa suunnittelua omien kokemusten ja keissien kautta. Kirja löytyy pdf-muodossa täältä: http://bit.ly/opetuksenavoinsuunnittelu

Katso myös http://mikrokirjat.metropolia.fi

Mikrokirja scifi-henkisestä opetuskokeilusta

Saimme Metropoliassa valmiiksi ihkaensimmäisen mikrokirjan. Kirja Metropolis Helsinki – kokemuksia tulevaisuusfantasioista opetuksessa käsittelee kokemuksia eri koulutusohjelmien yhteisen opetusviikon järjestämistä. Viikolla Metropolian luovien alojen opiskelijat tekivät yhdessä lyhyitä scifihenkisiä esityksiä tulevaisuuden arjesta. Kirjasta on pdf-version lisäksi myös fyysinen versio.

Mikrokirjojen ideana on luoda ketteriä katsauksia ajankohtaisiin aiheisiin ja samalla jakaa ja tallentaa kokemuksia ja ajatuksia ennen kuin ne katoavat tapahtumahorisontin taakse.

Mikrokirja avoimessa tutkimuksessa

Mikrokirja avoimessa tutkimuksessa - Juhana Kokkonen / juhana.org

Mikrokirja on lyhyistä tekstikokonaisuuksista koostettu temaattinen kokonaisuus, joka julkaistaan verkossa, fyysisenä kirjasena tai molempina. Mikrokirja julkaistaan suhteellisen pienellä toimitustyöllä käyttämällä hyväksi olemassa olevia blogiposteja ja/tai mikroartikkeleita.

Mikrokirjan tarkoitus on olla yksittäistä blogipostia tai mikroartikkelia laajempi katsaus jonkin tietyn aihealueen tematiikkaan. Mikrokirja on kuitenkin enemmän työväline kuin loppuun hiottu julkaisu. Se on  lähempänä working paperia kuin toimitettua kirjaa. Ajatuksena on avata tutkimusta julkaisun muodossa mahdollisimman aikaisessa vaiheessa – tutkimuksen tekemisen keskellä tai heti sen jälkeen. Olen itse ajatellut, että käyttäisin joitain tämän blogin temaattisisista kokonaisuuksista mikrokirjan pohjana.

Mikrokirjan hyötyjä ovat

  1. Uuden tyyppinen löydettävyys. Mikrokirja jää eri tavalla eloon kuin esimerkiksi parikymmentä hajanaista blogiviestiä.
  2. Jaettavuus. Mikrokirjaa on helppo jakaa joko fyysisenä kappaleena tai pdf:nä verkossa.
  3. “Salonkikelpoisuus”. Mikrokirja on “enemmän” julkaisu kuin blogiviesti. Tämä pitää paikkansa ainakin vielä. Mikrokirja on helpompi mieltää “oikeana” julkaisuna.
  4. Nopeus. Mikrokirjan avulla tutkija pääsee kokeilemaan ideoitaan sekä ideoiden kokonaisuutta tavallista kirjan kirjoittamisprosessia nopeammin. Parvien kommenteista ja kirjan leviämisestä voi päätellä tutkimuksen ja ideoiden osuvuutta ja laatua.

Mikrokirjaa voi tukea ja mainostaa videoesityksillä. Mikrokirja voi olla myös tulosta aiemmin tehdyistä mikro-caseista, tällöin ainakin verkossa julkaistavaan mikrokirjaan voidaan liittää itse videoesityksetkin. Mikrokirjaa voi jatkokehittää perinteiseksi artikkeliksi tai kirjaksi.

Mikrokirjan kehittely voidaan tehdä avoimesti wikissä.

Mikrokirja saattaa olla myös hyvä tieteellinen julkaisuformaatti mobiili- ja lukulaitteisiin.