Tässä juttusarjassa esittelen asioita ja kokeiluja, joiden parissa olen työskennellyt tämän kevään 2010 aikana Metropolia-ammattikorkeakoulussa.
Vuoden alussa Metropoliassa kulttuurin ja luovan alan klusterissa aloitti toimintansa Katalyytti-niminen asia (http://katalyytti.metropolia.fi). Katalyytin tarkoituksena on olla uusien asioiden, toimintamallien ja toiminnan kehittelyn paikka. Tarkoituksena on, että pitemmällä aikavälillä Katalyytti voisi toimia uusia asioita ruohonjuuritasolta “viralliseen” toimintaan nostavana tahona. Katalyytti sai Arabianrannasta myös tilan, jota metropolialaiset voivat käyttää vapaamuotoisiin tapaamisiin ja yhteiskehittelyyn.
Katalyytin kuvailussa on vaikeaa se, että olemme lähtökohtaisesti halunneet pitää sen epämääräisenä, joustavana, keskittämättömänä ja avoimena. Olemme tietoisesti vältelleet osaamiskeskus- ja kehittämisyksikkö-tyyppistä retoriikkaa. Periaatteessa ei ole asiaa, jota ei voisi tehdä Katalyytin kautta. Tällä hetkellä minun oman panokseni ollessa suuri osa koko Katalyytin toiminnasta, kehitystyö pyörii avointen toimintamallien, yhteistoiminnallisuuden ja sosiaalisen median ympärillä. Mikäli saamme Katalyytin toimintaa vakiinnutettua ja laajennettua tulevaisuudessa, kehittelytyön fokuskin varmasti laajenee.
Näkemykseni mukaan avoin ja tasa-arvoisuuteen perustuva yhteiskehittely on paras tapa luoda innostusta ja uusia ajatuksia traditionaaliseen ja hierarkkiseen koulutusorganisaatioon. Katalyytti tähtää olemaan elävä toiminnan kehittelyn moottori, joka välttelee itse institutionaalisiin kaavoihin kangistumista. Toivottavasti Katalyytti tulee olemaan alati muuttuva ja osallistujiensa mukana elävä.