Ihminen ajautuu helposti ajattelemaan, että kukaan muu ei ymmärrä häntä täysin, mutta samaan aikaan hän ajattelee ymmärtävänsä muita ihmisiä paremmin kuin nämä itse ymmärtävät itseään. Näistä lähtökohdista voi alkaa ajatuminen katkeraksi uhriksi tai tuhoavaksi jyräksi. Tätä itsen ja muiden välille kasvavaa epäsuhtaa on mahdollista kaventaa parantamalla itsetuntemusta ja reflektiokykyä.
Reflektio on etääntymistä, pyrkimystä tarkkailla mahdollisimman objektiivisesti sekä omaa sisäistä mielentilaamme että meihin vaikuttavaa ympäristöä. Kun kehitämme tunneälykkyyttämme eli tunnistamme omia tunteitamme, voimme kokeaa myös empatiaa ja sympatiaa muita kohtaan. Kun huomaamme, että omat ajatuksemme ja tunteemme ovat moniäänisiä ja ristiriitaisia, kykenemme näkemään näitä moniselitteisiä ilmiöitä muissakin ihmisissä. Osaamme asettua paremmin muiden asemaan.
Kun kehitämme itsetuntemustamme, kyemme näkemään tunteiden, ajatusten ja kehontuntemusten yhteisvaikutuksen itsessämme. Opimme, miten reagoimme erilaisiin tilanteisiin. Itsetuntemuksen avulla saamme mahdollisuuden pohtia, haluammeko muuttaa automaattista reagointitapaamme. Olisiko mahdollista löytää luova, kaikille hedelmällisempi tapa toimia? Oppiminen on mahdollista, jos kaikkien osallistujien teot tukevat toisiaan. Oppijoina kannattelemme toisiamme vuoronperään hartioillamme.
Reflektion kautta osaamme tunnistaa omat vajavuutemme ja voimme pyrkiä juuri sopivaan, seuraavaan osaamisen tasoon. Itsensä tunteva näkee, koska tavoite edellyttäisi mahdotonta ylisuoritusta tai tulee ajamaan passivoivaan alisuoritukseen.